Kaksi pidätetty terrori-iskun suunnittelusta Kanadassa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kaksi pidätetty terrori-iskun suunnittelusta Kanadassa

Pidätettyjä epäillään yhteydestä al-Qaida-järjestöön. Heillä oli poliisin mukaan keinot ja tarkoitus iskun tekemiseen.

22.4.2013 21:57 | Päivitetty 23.4.2013 0:05

Kanadan poliisi pidätti maanantaina kaksi miestä epäiltyinä terrori-iskun valmistelusta junareitille Toronton alueella. Tarkoituksena oli suistaa henkilöjuna raiteilta.

Pidätettyinä ovat 30- ja 35-vuotiaat miehet, jotka eivät ole Kanadan kansalaisia. Poliisin mukaan heillä on yhteyksiä Iranin al-Qaidaan, jolta he ovat saaneet neuvoja. Ei kuitenkaan ole merkkejä siitä, että mikään valtio olisi sekaantunut asiaan.

Poliisioperaatiot tehtiin maanantaina Torontossa ja Montrealissa. Poliisi painotti, että terroriaikeen kohteena ei ollut tietty juna, vaan tietty junareitti.

Liittovaltion poliisin, Royal Canadian Mounted Policen (RCMP) James Malizia tiedotustilaisuudessa.­

Poliisin mukaan miehillä oli keinot ja tarkoitus iskun tekemiseen. Koska epäiltyjä kuitenkin tarkkailtiin, mitään todellista vaaraa yleisölle ei ollut, poliisi sanoi.

Epäillyt on määrä tuoda oikeuden eteen takuukäsittelyä varten tiistaina. Poliisin mukaan heitä syytetään terroritekojen suunnittelusta.

Kanadan poliisi sanoi tiedotustilaisuudessa tehneensä yhteistyötä muun muassa Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n kanssa.

Suunnitelma paljastui ajoissa

Poliisi korosti, etteivät ihmiset olleet missään vaiheessa välittömässä vaarassa, sillä suunnitelma paljastui hyvissä ajoin. Epäillyt saatiin kiinni Yhdysvaltojen ja Kanadan yhteistyöllä.

Poliisi vahvisti turvallisuusviranomaisten tehneen operaatioita Torontossa ja Montrealissa.

Arkistokuva kanadalaisesta matkustajajunasta Montrealissa.­

Kanadan viranomaisten mukaan pidätykset olivat seurausta yli vuoden kestäneestä tarkkailusta.  

USA: ei yhteyttä Bostonin iskuihin

Yhdysvaltain viranomaisten mukaan tapauksella ei ole kytköstä Bostonin pommi-iskuihin.

 

Yksi suurimmista Kanadassa paljastuneista terrorisuunnitelmista on ollut ns. Toronto 18 -ryhmän suunnitelma.

Kanadan poliisi pidätti vuonna 18 henkilöä valtavassa terrorismin vastaisessa operaatiossa eteläisessä Ontariossa.

Toronto 18 –ryhmä tuomittiin muun muassa aikeista räjäyttää Toronton pörssi ja Parliament Hillin Peace Tower. Heidän uskottiin suunnitelleen myös pääministerin ja muiden poliitikkojen murhaa.

Kanadan poliisi sanoi tiedotustilaisuudessa tehneensä yhteistyötä muun muassa Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n kanssa.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?