USA:n senaattiin lähetettiin myrkkykirje - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

USA:n senaattiin lähetettiin myrkkykirje

Yhdysvaltain posti on löytänyt rutiinitarkastuksessa kirjeen, joka sisälsi erittäin myrkyllistä risiiniä. Kirje oli osoitettu republikaanisenaattori Roger Wickerille.

Roger Wicker

17.4.2013 6:56 | Päivitetty 17.4.2013 12:00

Senaatin turvallisuuspäällikkö ei vahvista kirjeen saajan nimeä. Hän kertoo kuitenkin, että postileiman perusteella kirje oli lähetetty Memphisistä Tennesseestä. Kirje ei näyttänyt hänen mukaansa ulkoapäin epäilyttävältä.

Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI ilmoitti risiinilöydöstä ryhmälle senaattoreita, jotka kertoivat asiasta toimittajille. FBI ja muut viranomaiset ovat puolestaan kertoneet kirjeestä senaatin työntekijöille.

Mississipin senaattorina toimiva Roger Wicker ei ole itse kommentoinut tapausta.

SITE-tutkimusyhtiön mukaan Wicker on ollut USA:n äärioikeistolaisten ryhmien vihan kohteena. Syynä voi olla se, että hän on senaatissa puoltanut aselakien kiristystä.

Tiedossa ei ole, onko myrkkykirjeellä yhteyttä Bostonin pommi-iskuun.

Risiini on tappava myrkky sekä suun kautta nieltynä että hengitettynä. Kolme senaatin toimistotaloa suljettiin vuonna 2004, kun postista löytyi vastaavanlaisia risiinikirjeitä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?