Enni, Eine

Ulkomaat

Bostonin räjähdyksen silminnäkijä: "… ja sitten kaikki oli yhtä kaaosta"

Julkaistu:

VIDEO
Bostonin maratonin räjähdyksiä tutkitaan terroritekoina.
Räjähdyksissä kuoli ainakin kolme ihmistä, mukaan lukien kahdeksanvuotias poika. Loukkaantuneita on toistasataa.

Räjähdyksen jälkeen urheilutapahtuma muuttui sekavaksi kaaokseksi.

- Räjähdys oli todella äänekäs ja sitten kaikki oli yhtä kaaosta, paikalla ollut nainen kertoo kokemastaan.

Liittovaltion poliisi FBI on ottanut johdon tutkinnassa. Bostonin räjähdysten tutkinta on vasta alkuvaiheessa, mutta loukkaantuneiden vammat antavat viitteitä siitä, että kyseessä saattoi olla kotitekoisista räjähteistä.

Mediat ovat raportoineet, että monet loukkaantuneet ovat saaneet vammoja sirpaleista ja monien raajoja on amputoitu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    2. 2

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys – tsunamivaroitus annettu

    3. 3

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. 6

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    7. 7

      Playboy-malli pysäytettiin lentokentällä: epäiltiin venäläiseksi vakoojaksi – Instagramin bikinikuvat pelastivat

    8. 8

      Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

    9. 9

      Video: Taivaalta putosi jättimäisiä kivenjärkäleitä vuoren rinteelle Kutsanu-Shiranen purkauduttua Japanissa

    10. 10

      Paljastuiko Nokia-puhelinten suuri salaisuus? Tällaista ei kilpailijoilla olisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    9. 9

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    10. 10

      Seurakunta remontoi Teemu Laajasalon tulevaa virka-asuntoa 100 000 eurolla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    2. 2

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys – tsunamivaroitus annettu

    3. 3

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. Näytä lisää