Uusnatsipuolueella jo 11,5 prosentin kannatus - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uusnatsipuolueella jo 11,5 prosentin kannatus

Kultainen aamunkoitto on Kreikan nopeimmin suosiotaan kasvattava puolue.

Kultainen aamunkoitto -puolueen kannattajia Kypros-mielenosoituksessa viime kuussa Ateenassa.­

2.4.2013 14:10

Kreikkalainen uusnatsipuolue Kultainen aamunkoitto on uusimman mielipidemittauksen mukaan kasvattanut suosionsa jo 11,5 prosenttiin. Brittiläisen The Guardianin mukaan äärioikeistolaiset aikovat seuraavaksi kasvattaa suosiotaan myös Kreikan rajojen ulkopuolelle kaikkialle missä on kreikkalaisia.

Guardianin mukaan Kultainen aamunkoitto on jo avannut toimistoja ainakin Saksaan, Australiaan, Kanadaan ja Yhdysvaltoihin. Puolueen tarkoituksena on lehden mukaan levittäytyä maailman jokaiseen kolkkaan.

Kultainen aamunkoitto on Kreikan nopeimmin kasvava poliittinen puolue. Viime vuonna se sai Kreikan parlamenttivaaleissa yllättävän äänivyöryn ja 18 edustajaa parlamenttiin. Sen suurimpia vaaliteemoja olivat maahanmuutto ja pahoissa talousongelmissa painivan Kreikan valtionlainasopimus Euroopan unionin kanssa.

Äärioikeistolainen puolue käyttää tunnusmerkkinään natsi-Saksan hakaristiä muistuttavaa symbolia ja jäsenillä on tapana tervehtiä toisiaan natsitervehdyksin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?