"Terminaattori" antautui Yhdysvalloille - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

"Terminaattori" antautui Yhdysvalloille

Pahamaineinen kapinallisjohtaja pakeni lauantaina Kongosta Ruandaan, jossa hänen kerrotaan antautuneen Yhdysvaltain suurlähetystöllä.

18.3.2013 18:40 | Päivitetty 18.3.2013 21:16

BBC:n mukaan Kongossa kauhua ja sekasortoa aiheuttanut kapinallisjohtaja Bosco "Terminaattori" Ntaganda on antautunut amerikkalaisille Ruandan pääkaupungissa Kigalissa maanantaina. Ntaganda  on Kansainvälisen rikostuomioistuimen etsintäkuuluttama epäiltynä lukuisista sotarikoksista, muun muassa alle 18-vuotiaiden lasten kaappauksista ja lapsisotilaiden käytöstä.

Tieto Ntagandan antautumisesta tuli BBC:lle Ruandan ulko- ja kehitysministeri Louise Mushikiwambolta.

- Olemme tänään saaneet tiedon, että Ntaganda on tänään antautunut Yhdysvaltain suurlähetystölle, hän sanoi.

Washington Postin mukaan Yhdysvaltain lähetystö on vahvistanut, että Ntaganda on antautunut amerikkalaisille ja haluaa tulla luovutetuksi Kansainväliselle rikostuomioistuimelle. Antautumisen syistä on vasta olemassa spekulaatioita. Washington Postin mukaan vahvin teoria on, että "Terminaattori" laskelmoi valta-asemansa huojuvan niin pahasti, että on turvallisempaa antautua ja päästä vankilaan hengissä.

Raju taistelu lauantaina

M23-kapinallisryhmien kaksi eri haaraa otti lauantaina rajusti yhteen Kibumban kaupungissa Itä-Kongossa, minkä jälkeen osa "Terminaattorin" johtamasta kapinallisryhmästä antautui YK:n rauhanturvaajille Kongossa tai pakeni Ruandan puolelle jäätyään taistelussa alakynteen Sultani Makengan joukoille.

M23:n Makengan taistelijat ottivat haltuunsa strategisesti tärkeän Kibumban kaupungin varhain lauantaiaamuna. Kibumba sijaitsee 30 kilometrin päässä sotaisan Pohjois-Kivun alueen pääkaupungista Gomasta. M23 on surullisen kuuluisa tavastaan kaapata, tappaa ja piinata siviilejä. Kapinallisryhmä on vastuussa kymmenientuhansien siviilien raiskauksista ja silpomisista.

 

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?