Paavi Franciscus toivotti hyvää yötä - "Rukoilkaa puolestani" - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Paavi Franciscus toivotti hyvää yötä - "Rukoilkaa puolestani"

Paavi Franciscus I on puhunut kansalle ensi kertaa. Puheessa oli mukana jopa huumoria.

13.3.2013 22:21

Uusi paavi pyysi ihmisiltä ennen kaikkea hyvää tahtoa auttaa häntä katolisen kirkon johtamisessa.

- Kaikki hyvätahtoiset miehet ja naiset, rukoilkaa puolestani, paavi sanoi.

Pietarinkirkon aukiolle oli pakkautunut kymmeniätuhansia ihmisiä kuulemaan vastavalittua paavia.

Franciscus kiitti edeltäjäänsä Benedictus XVI:ta tämän työstä katolisen kirkon puolesta.

Franciscus on ensimmäinen paavi, joka tulee Latinalaisesta Amerikasta. Paavi puhui italiaksi. Puheessa oli pieni eteläamerikkalainen aksentti. Hän myös vitsaili alkuperästään puheessaan.

– Konklaavin tehtävä on antaa Roomalle piispa. Vaikuttaa, että tällä kertaa kardinaaliveljeni menivät liki maailman ääriin, Franciscus sanoi.

Paavin valitsivat 115 kardinaalia. Äänestys aloitettiin eilen. Kardinaalit ehtivät äänestää viidesti, ennen kuin Bergoglio sai tarvittavat kaksi kolmasosaa äänistä. Hän toivotti valtavalle yleisöjoukolle ”hyvää yötä ja muistakaa levätä hyvin”.  

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?