Meteoriitti aiheutti paniikkia Venäjällä: Alkoiko sota?

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäläislehtien mukaan ihmiset eivät aluksi tajunneet, että kyseessä ovat putoavat meteoriitin kappaleet, vaan jotkut jopa kuvittelivat sodan alkaneen.
Tsheljabinskin alueella taivaalla näkyi useita tulipalloja ja kuului räjähdyksiä. Monen ensiajatus oli myös, että kyseessä olivat putoavat lentokoneet tai pommiräjähdykset.

- Ensimmäinen ajatus oli, että nyt alkoi sota. Vaikka nyt tajuan, että se oli meteori, niin on tämä silti pelottavaa, Tsheljabinskissa asuva Tatjana sanoi M24.ru-uutissivustolle.



Kopeiskissa asuvan naisen kertomusta siteeraa puolestaan Komsomolskaja Pravda.

- Tapahtui jotain kauheaa ja käsittämätöntä. Ensiksi ulkona oli vilkkuvia valoja, sitten pimeni ja yhtäkkiä tuli kirkasta, niin että silmiin sattui. Parinkymmenen sekunnin kuluttua kuului räjähdys, nainen kertoi internetissä.



- Monet ikkunat lensivät auki vastapäätä olevassa talossa, meidän omat ikkunamme tärisivät. Pakenin lapsen kanssa kylpyhuoneeseen. Sitten tuli hiljaista. Menin parvekkeelle ja näin, kuinka ihmiset olivat paniikissa kadulla ja parvekkeillaan. Sanoivat, että ihan kuin pommi tai ohjus olisi räjähtänyt, Komsomolskaja Pravda jatkoi naisen kertomuksen siteeraamista.

Ihmisten paniikkia lisää se, että kännykkäverkko lakkasi toimimasta monin paikoin eivätkä ihmiset saa yhteyttä sukulaisiinsa.



- Ei voi soittaa. Tulee vaan operaattorilta tekstiviesti: häiriö yhteydessä.

Loukkaantuneiden määrä on noussut jo yli 700:aan, kertoo venäläinen RT-uutiskanava. Loukkaantuneista yli 100 on joutunut sairaalahoitoon.

Hätätilaministeriön mukaan loukkaantuneista noin 160 on lapsia. Kenenkään ei tiedetä kuolleen.

Asiantuntijoiden mukaan loukkaantuneiden määrä on poikkeuksellinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt