Vedenpuhdistamon kuvaaminen vei selliin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Vedenpuhdistamon kuvaaminen vei selliin

Diktaattori Saddam Husseinin hallitsemassa Irakissa tiedotusvälineet olivat hallinnon rankan valvonnan ja sensuurin alla vuosikymmeniä.

Pariisissa osoitettiin mieltä Nadir Dendounen vapauttamiseksi 1. helmikuuta.

11.2.2013 9:29

Lehdistönvapaudesta ei tuolloin voitu edes puhua, vaan media oli valjastettu täysin Husseinin Ba'ath-puolueen propagandakoneiston käyttöön nykyisen Pohjois-Korean tapaan.

Sanomalehdet julkaisivat etusivuillaan kuvia sotasankareista, ja hallitsijan itsensä kerrottiin jopa todenneen, että rikkoutuneen television ruudun paikalle kansalaiset voisivat hyvin kiinnittää hänen kuvansa.

Yhdysvaltojen vuonna 2003 tekemän miehityksen ja sitä seuranneen vallankumouksen jälkeen olojen odotettiin paranevan.

Toimittajien työ on kuitenkin edelleen vaikeaa yhteiskunnassa, joka rakentaa vielä haurasta identiteettiään.

Ranskalais-australialainen toimittaja Nadir Dendoune pidätettiin vajaa kolme viikkoa sitten 23. tammikuuta maan pääkaupungissa Bagdadissa. Uutistoimisto AFP:n mukaan Dendoune oli pidätyshetkellä tekemässä juttua ranskalaiselle Le Monde Diplomatique -lehdelle Irakin miehityksen kymmenvuotisjuhlasta.

Paikallinen poliisi kertoi Ranskan konsulaatille pidätyksen syyksi kiellettyjen kohteiden kuvaamisen. Dendounen sisko Houria Dendoune kuitenkin sanoi veljensä olleen kuvaamassa vedenpuhdistamoa, joka ei tällaisiin kuulu.

Viime tiistaina, kahden viikon vankeuden jälkeen, Dendounen asianajaja Nima al-Rubaie kertoi päämiehensä päässeen tuomarin kuultavaksi. Myöhemmin tuomarin on tarkoitus päättää, päästetäänkö hänet vapaaksi vai joutuuko hän jäämään vankilaan odottamaan oikeudenkäynnin alkamista.

Pidätyksen taustalla on vuonna 2011 voimaan tullut medialaki, joka määrittelee toimittajien oikeudet varsin väljästi.

Toimittajajärjestö Committee To Protect Journalists on arvostellut lakia, joka sen mukaan luo turhia esteitä vapaalle tiedonvälitykselle, eikä ole verrattavissa kansainväliseen sananvapauden tasoon.

IS viettää 80-vuotisjuhlavuottaan. Se huipentuu sananvapauskampanjaan, jossa kerromme 80 tarinaa toimittajista, joita vainotaan, surmataan tai heidän työtään yritetään estää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?