Tällaista lämpötilaa ei ole nähty Delhissä sitten vuoden 1969 - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tällaista lämpötilaa ei ole nähty Delhissä sitten vuoden 1969

Intian pääkaupungissa Delhissä koettiin tällä viikolla kylmin päivä yli 40 vuoteen.

Delhissä on ollut tavanomaista viileämpää.­

5.1.2013 16:15

Torstaina päivän korkein lämpötila oli vain 9,8 celsiusastetta. Lukema on alin sitten lämpötilojen tilastoinnin aloittamisen vuonna 1969.

Pohjois-Intiaa koettelee poikkeuksellinen kylmä säärintama. Action Aid -avustusjärjestön mukaan kylmyys on vaatinut jo ainakin sadan kodittoman hengen.

– Pelkästään Delhissä yli 100000 koditonta on alttiina erittäin kylmälle säälle, järjestö sanoi ja vetosi viranomaisiin, jotta ne tarjoaisivat kodittomille lämpimän yösijan.  

Kiinassa myös kylmä

Kiinaa koettelee poikkeuksellisen kylmä talvisää. Osissa maata lämpötila on pudonnut alimmilleen yli 40 vuoteen, kertoo uutistoimisto Xinhua.

Kylmintä on ollut Koillis-Kiinassa, jossa lämpötilakeskiarvo marraskuun jälkeen on ollut -15 astetta. Myös pääkaupungissa Pekingissä vuodenvaihde oli yksi hyisimmistä koko mittaushistorian aikana.

Läheisessä Shangdongin maakunnassa meri jäätyi rannikon tuntumassa ja tuhatkunta venettä jäi jumiin jäihin.

Pakkanen ja sakeat lumipyryt ovat sekoittaneet pahoin myös lento- ja tieliikennettä eri puolilla maata. Lentoliikenteessä on ollut pahoja myöhästymisiä, ja useita suuria teitä on jouduttu sulkemaan jäätymisen ja lumentulon takia.

Varotoimista huolimatta maanteillä on tapahtunut paljon onnettomuuksia.

Säätieteilijät ennustavat, että tavallista ankarampi talvisää koettelee Kiinaa vielä ainakin viikon.

 

Tutkijat selvittävät, mitä Jinzhoussa jäähän jääneille laivoille voisi tehdä.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?