Rasmus, Asmo

Ulkomaat

Obaman tarina lapsen kommentista toi naurun surun keskelle

Julkaistu:

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama kertoi yöllisessä puheessaan lapsen koskettavasta reaktiosta ammuskelutilanteeseen koululla.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman mukaan Yhdysvaltain on vihdoinkin puututtava maan aselakeihin.

– Tällaisten murhenäytelmien on loputtava ja niiden lopettamiseksi meidän on muututtava, sanoi Obama Newtownissa Connecticutissa yöllä pitämässään muistopuheessa.

Hän painotti sitä, että yhteiskunnan tärkein tehtävä on pitää huolta lapsista ja että Yhdysvallat ei ole tehnyt tarpeeksi.

– Mikään laki ei poista pahuutta maailmasta, mutta velvollisuutemme on yrittää, Obama sanoi ja lupasi, että hän tekee kaikkensa tilanteen muuttamiseksi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Obama muistuttikin siitä, että kyseessä on jo neljäs kerta, kun hän on osallistuu aseellisen väkivallan uhrien muistoksi järjestettyyn tilaisuuteen.

Obama onnistui myös vapauttamaan jännittyneen, surullisen tunnelman tarinallaan ammuskelun keskelle joutuneista pienistä lapsista.

- (---) Ja lapset auttoivat toisiaan, pitivät toisistaan kiinni ja hyvin velvollisuudentuntoisesti noudattivat ohjeita niin kuin pienet lapset joskus tekevät. Yksi lapsista yritti jopa rohkaista erästä aikuista sanomalla: "Minä osaan karatea, joten ei tässä mitään. Minä johdatan teidät ulos", Obama kertoi ja sai ihmiset jopa nauramaan.

Ennen tilaisuutta Obama tapasi uhrien omaisia ja pelastustöihin osallistuneita.

Perjantaisessa ammunnassa Newtownin kaupungin ala-asteella kuoli kaksikymmentä lasta ja kuusi aikuista. Ampuja, 20-vuotias Adam Lanza, oli surmannut äitinsä ennen lähtöään koululle ja lopuksi hän ampui itsensä. Kuolleet koululaiset olivat kaikki 6–7-vuotiaita.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    5. 5

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    6. 6

      Näin vaihdat talvirenkaat kotona – muista tärkeä 100 kilometrin sääntö

    7. 7

      Nyt puhuu viljelijä 300 000 hanhen pellolta Elimäeltä – ”Kaikki eliöt kuuluvat samaan orkesteriin”

    8. 8

      Tällainen oli Mika Myllylän ja perheen viimeinen juhannus vain pari viikkoa ennen suru-uutista

    9. 9

      Pelasimme peliä, josta internet puhuu – se on pelottava, koska se voi olla pian totta

    10. 10

      Vanhempi konstaapeli ikuisti kauniin näyn Lapissa – ”Mikä salaisuus paljastuukaan ilmasta käsin!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    3. 3

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    7. 7

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    8. 8

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    9. 9

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    10. 10

      Laitilalaismies lähetti itselleen kirjeen tekaistulla ”postimerkillä” – Mainoslehtisestä leikattu pizzan kuva meni Postilta läpi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Muistatko tosi-tv-tähti Supermarjon? Marjo Niittyviita kertoo nyt, miksi hän katosi yllättäen julkisuudesta

    2. 2

      Syyte murhasta ja viidestä tapon yrityksestä: Lönnrotin­kadun yliajon käsittely alkoi – syytetty ei peitellyt kasvojaan

    3. 3

      Kommentti: Piiri pieni pyörii ja tuolit vain vaihtuvat – näin kokoomuslobbarit vuolevat hunajaa terveysfirmoille

    4. 4

      Etelä-Suomeen jysähtää jopa kymmenen senttiä lunta – meteorologi: Sade alkaa torstaiyönä, ajokeli surkea

    5. 5

      Poliisi teki kuolinvuoteellaan yllättävän tunnustuksen – verinen rikosmysteeri voi ratketa yli 30 vuoden jälkeen Belgiassa

    6. Näytä lisää