USA:n salainen avaruusalus kiertää jälleen Maata - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

USA:n salainen avaruusalus kiertää jälleen Maata

Yhdysvallat laukaisi tiistaina salamyhkäisen X-37B-aluksen Maata kiertävälle radalle. Miehittämättömän, sotilaallisen laitteen laukaisu pidettiin salassa viimeiseen asti.

X-37B on miehittämätön. Maata kiertävällä radalla toimiva alus.­

12.12.2012 6:29

X-37B nousi kantoraketin kärjessä kiertoradalle Patrickin lentotukikohdasta Floridasta. Lento on aluksen kolmas, eikä sen kestoa kerrottu julkisuuteen.

Edellisinä kertoina vuonna 2010 ja 2011 alus pysyi kiertoradalla 224 ja 469 vuorokautta, kertoi BBC. Asevoimien edustajan mukaan lento saattaa nyt olla jopa pitempi: tällä kertaa tutkitaan, kuinka pitkään alus pystyy toimimaan.

X-37B muistuttaa ulkonäöltään ja tekniikaltaan Nasan avaruussukkulaa, mutta on kooltaan vain noin neljännes siitä. X-37B:n pituus on yhdeksän metriä ja siipien kärkiväli 4,5 metriä.

Avaruussukkulan tapaan X-37B on uudelleen käytettävä - se laskeutuu siipien avulla kiitotielle sitten kun sen tehtävä on päättynyt.

Yhdysvaltain asevoimien uskotaan testaavan X-37B:n avulla uusia, avaruudessa käytettäviä sensoreita ja muita laitteita, jotka on mahdollisesti tarkoitettu tiedustelukäyttöön.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?