Venäläiset Halosen kissalahjasta: Naiselle sopii "valkea ja pörröinen"

Venäjällä jatkuu keskustelu pääministeri Dmitri Medvedevin päätöksestä lahjoittaa kissanpentu presidentti Tarja Haloselle.

Dmitri Medvedev julkaisi Facebookissa kuvan neva masquerade -rotuun kuuluvan kissan pennusta.

17.11.2012 12:29

- Naispoliitikko on kaikesta huolimatta nainen, joten hänelle täytyy lahjoittaa jotain valkeaa ja pörröistä, kirjoittaa uutispalvelu Newsru.com.

Venäläisten mielestä Medvedevin valinta onkin siinä mielessä juuri oikeaan osuva, sillä kuvan perusteella Halosen tuleva kissa on nimenomaan valkea ja pörröinen.

Venäjällä on olemassa myös sanonta, jonka mukaan jokin ihminen on "valkea ja pörröinen". Yleensä sanontaa käytetään hieman sarkastisessa mielessä, kun halutaan kuvailla, että vaikka joku on omasta mielestään oikein hyvä ja viaton, niin itse asiassa hän on aivan samanlainen raadollinen ihminen kuin kaikki muutkin.

Kommersant FM -radiossa pohdittiin puolestaan, että valtionpäämiehet ovat kautta aikain harrastaneet eläinten lahjoittamista toisilleen. Aiemmin eläimet tosin ovat olleet aivan muuta kuin kissoja. Tavallisia lahjoja ovat olleet esimerkiksi hevoset, mutta onpa lahjoitettu norsujakin.

- Miesjohtajille annetaan yleensä joitakin voimakkaita, vahvoja ja aggressiivsiakin eläimiä. Mutta nyt Medvedev päätti antaa naiselle jotain kotoisaa, radion haastattelema psykologian asiantuntija Boris Suvorov tulkitsi.

Medvedevillä itsellään on kotonaan samanlainen neva masquerade -rotuun kuuluva kissa kuin Halosen tuleva lemmikki on. Lisäksi pääministerillä on koira, joka on rodultaan englanninsetteri.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?