Näin New York pimeni: "Kuin maailmanloppu" - katso kuvat

Julkaistu:

Suuri osa New Yorkin kuuluisasta siluetista pimeni, kun supermyrsky Sandy iski ja katkoi sähköt.
Pimeiden pilvenpiirtäjien keskellä Empire State Building kuitenkin loisti kirkkaana.



Pimentynyt suurkaupunki houkutteli monet paikalliset asukkaat ulos katselemaan harvinaista näkyä.

- Tätä ei näe usein, että kaupunki on pimeänä, sanoo paikallinen asukas Greg Pearl New York Postille. Hän oli monien muiden tavoin tullut ulos kuvaamaan pimeitä katuja.

- Se on kuin maailmanloppu, kuin elokuvasta, kuvailee puolestaan Paul Parhar.



Erityisen synkkää oli eteläisellä Manhattanilla.

- Suurin osa Manhattanista 39th kadulta etelään on pimeänä, sanoo energiayhtiö Consolidated Edisonin tiedottaja Chris Olert New York Postille.

Hänen mukaansa ei ole tietoa, milloin sähköt saadaan takaisin. Arvioiden mukaan vaurioiden korjaamiseen saattaa kulua jopa viikko.



Myrskyn nostattamat tulvavedet aiheuttivat myös näyttävän räjähdyksen Consolidated Edisonin sähkömuuntajassa itäisellä Manhattanilla. Kirkkaat räjähdykset tallentuivat videolle.

Itärannikolla ilman sähköjä on jo noin 6,5 miljoonaa ihmistä.



Myös Manhattanin eteläosassa sijaitsevalla rahakatu Wall Streetillä oli hiljaista. New Yorkin pörssi pysyi tiistaina suljettuna. Talouslehti Forbesin mukaan tämä on ensimmäinen kerta yli sataan vuoteen, kun New Yorkin pörssi on sään vuoksi kiinni kahtena päivänä peräkkäin.

Viimeksi vuonna 1885 pörssi oli suljettuna kaksi päivää lumimyrskyn vuoksi. Esimerkiksi viime vuonna pörssi avautui heti sunnuntaina iskeneen Irene-myrskyn jälkeisenä maanantaina.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt