Näkökulma: Romneyn "muistinmenetykset" Obaman riesana USA:n vaalikamppailussa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Näkökulma: Romneyn "muistinmenetykset" Obaman riesana USA:n vaalikamppailussa

CNN:n toimittaja Jonatha Mannin mukaan Mitt Romneyn menestys USA:n vaalikamppailussa on tullut yllätyksenä istuvalle presidentille.

26.10.2012 1:05 | Päivitetty 26.10.2012 0:43

Presidentti Barack Obama syyttää republikaani Mitt Romneyta niin perusteellisesta lupaustensa ja politiikkansa muuttamisesta, että hän kutsuu tätä muistinmenetykseen viittaavasti ”Romnesiaksi”. Mutta itse vaalikamppailu on muuttunut dramaattisesti, ja Obama taistelee toipuakseen.

- Hyökkääminen minua vastaan ei ole mikään suunnitelma, totesi Romney tällä viikolla kolmannessa ja viimeisessä vaaliväittelyssä.   Kisan dramaattisin muutos on samalla myös merkittävin: kaksi viikkoa ennen vaaleja, kuukausien takaa-ajon jälkeen, Romney johtaa tai on tasoissa Obaman kanssa kansallisissa mielipidemittauksissa.

Lähemmin tarkasteltuna tilanne on monimutkaisempi, mutta ei tarjoa pelkkää helpotusta Obamallekaan. Yhdysvalloissa presidentinvaalien äänestystulos lasketaan osavaltioittain, ei valtakunnallisesti. Tämän vuoksi yksittäiset osavaltiot ja niiden Yhdysvaltain oikukkaassa valitsijamieskokouksessa antamat äänet ovat kisan keskipisteessä.

Tämän viikon mielipidemittauksissa Obama oli selkeässä johdossa Ohiossa, joka on ehkä tärkein vielä ratkaisemattomista osavaltioista. Mutta CNN:n omien arvioiden mukaan Romney on pienessä johdossa Pohjois-Carolinassa, ja reilummassa Indianassa ja Missourissa, jotka lukeutuvat harvoihin ”vaa'ankieliosavaltioihin”.

Kun otetaan huomioon, kuinka paljon on vielä pelissä, Obama käyttää paljon energiaa omin sanoin kutsumaansa ”48 tunnin kampanjalentomaratoniin”.

CNN:n arvion mukaan hän matkusti tällä viikolla 10 000 kilometriä kahdessa päivässä, lentäen rannikolta toiselle Air Force Onella, pysähtyen kahdeksassa osavaltiossa.

Myös Romneyn puolella tapahtunut muutos on nähtävästi yllättänyt presidentin.

Viikkoja jatkunut, kampanjaa leimannut möläytysten sarja näyttää päättyneen, ja republikaanien ehdokkaan on nähty puhuvan vakuuttavasti ja tavoittavan isomman yleisön kuin koskaan aikaisemmin – ne miljoonat TV-katsojat jotka näkivät hänen kolme väittelyään Obaman kanssa.

Ensimmäisen väittelyn itsevarman ja vaikuttavan esityksen ja sitä seuranneen kannatusmenestyksen jälkeen Romney muuttui paljon sovittelevammaksi hahmoksi tämän viikon kohtaamisessa.

Hän sanoi olevansa samaa mieltä presidentin kanssa useissa asioissa, ja kuvaili omaa ohjelmaansa tavalla, joka vaikutti olevan laskettu houkuttelemaan muitakin kuin tavallisesti republikaaneja äänestäviä. Romney kiisti suunnittelevansa verojen leikkaamisen rikkailta tai ajavansa armeijan osallistumista kansainvälisiin konflikteihin edes Syyriassa tai Iranissa, joissa osallistumisen puuttumisesta hän on syyttänyt presidenttiä pitkään.

Obama huomasi arvostelevansa suunnitelmia, joita Romney kielsi koskaan suunnitelleensa.

- Hän muuttaa mieltään jatkuvasti, perääntyy ja ottaa sivuaskelia, Obama sanoi. – Meidän on pakko nimetä tila, jossa hän on tällä hetkellä. Minusta se on nimeltään ”Romnesia”.

Aloitettuaan ensimmäistä kertaa pyrkimisen presidentiksi ennen vuoden 2008 vaaleja, Obama on itsekin muuttanut suunnitelmia ja hylännyt lupauksia liittyen niin Guantanamon vankilan sulkemiseen kuin Yhdysvaltojen maahanmuuttolakien laajaan uudistukseen. (Hän ei ole tehnyt kumpaakaan).

Poliitikoilla on tapana käyttäytyä ennalta arvattavasti, johon kuuluu näkemysten muuttaminen.

Eniten Romney on muuttanut todennäköisyyttä, että Obama tulee valituksi uudelleen. Presidentti Obamalla on alle kaksi viikkoa aikaa työskennellä tämän muuttamiseksi.

Ilta-Sanomat julkaisee CNN:n toimittajien Jonathan Mannin sekä Tom Foremanin vaaliaiheisia kolumneja yksinoikeudella Suomessa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?