Verottaja karhusi 12-vuotiaalta yli tonnin mätkyjä - ajalta ennen pojan syntymää - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Verottaja karhusi 12-vuotiaalta yli tonnin mätkyjä - ajalta ennen pojan syntymää

Italian verottaja oli armoton - Fasanossa asuva 12-vuotias poika sai 1138 euron karhukirjeen maksamattomasta autoverosta.

8.10.2012 7:07

Autovero oli erääntynyt jo vuonna 1997 - kolme vuotta ennen pojan syntymää, kertoi uutistoimisto Ansa.

Veropäätöksen mahdottomuus selvisi kuitenkin pian. Pojan verotustunnus oli virheellisesti yhdistetty toiseen henkilöön, auton oikeaan omistajaan.

Pojan isän lähettämä kirje ja verottajan oma tarkistustyö paljastivat virheen, ja karhumaksu peruutettiin asianmukaisesti.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?