Ranskan bussiturmassa kuoli kaksi - useita ehkä kateissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ranskan bussiturmassa kuoli kaksi - useita ehkä kateissa

Pelastustustyöntekijät tutkivat turmajunaa.

Pelastustustyöntekijät tutkivat turmajunaa.

Julkaistu: 11.9.2012 15:55

Ranskan viranomaiset ovat korjanneet maan itäosassa sattuneen bussiturman uhrilukua.

Heidän mukaansa turmassa sai tällä tietoa surmansa kaksi ihmistä ja useita on loukkaantunut vakavasti. Tuoreimman tiedon mukaan loukkaantuneita on jopa 36.

Sekava turma tapahtui Itä-Ranskassa Mulhousen kaupungin lähistöllä.

Puolalaisessa ajoneuvossa oli bussiyhtiön mukaan kaikkiaan 68 ihmistä.

Viisi ihmistä on kateissa. Erään viranomaisen mukaan he ovat ehkä ukrainalaisia, joiden arvellaan paenneen onnettomuuspaikalta, koska heidän paperinsa eivät ole kunnossa. Toinen mahdollinen selitys on se, että matkustajalistassa on virhe.

Ajokki makasi kyljellään ojassa, kun se löydettiin Ranskasta Saksaan vievän valtatien varresta. Turmassa ei ollut osallisena muita ajoneuvoja.

Yhden matkustajan mukaan kuljettaja teki äkillisen ohjausliikkeen juuri ennen onnettomuutta. Viranomaiset epäilevät, että bussi saattoi ajaa suurta ylinopeutta.

Bussin puolalainen kuljettaja on poliisin huostassa.

Tuoreimmat osastosta