Taas on se aika vuodesta, kaupungin keskusta värjäytyi punaiseksi - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Taas on se aika vuodesta, kaupungin keskusta värjäytyi punaiseksi

Kaupungin keskusta värjäytyi jälleen punaiseksi Espanjassa, kun kymmenet tuhannet ihmiset osallistuivat vuosittaiseen tomaattisotaan.

29.8.2012 18:45

Keskiviikkona aamupäivällä kello 11 aikaan kuorma-autot toivat Bunolin kaupungin keskustaan 120 tonnia tomaatteja.

Vain minuutteja myöhemmin koko ydinkeskustan alue oli tomaattimössön peitossa.

Tomatina-tapahtuma pidetään vuosittain elokuun viimeisenä keskiviikkona. Sen sanotaan olevan maailman suurin tomaattisota.

Tomaattisota on osa viikon mittaista festivaalia Bunolissa. Sen historiasta on lukuisia teorioita. Todennäköisesti tomaatteja on heitelty Bunolissa ensimmäistä kertaa 1940-luvun alussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?