Häpäistiinkö Osama bin Ladenin ruumista? - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Häpäistiinkö Osama bin Ladenin ruumista?

Tappo-operaatioon osallistuneen amerikkalaissotilaan kirjassa kuvaillaan myös, kuinka Osama bin Ladenin ruumista kohdeltiin heti surman jälkeen.

Tämä kuva bin Ladenista löytyi hänen talostaan.­

29.8.2012 13:51

Entinen Navy Seal -sotilas Matt Bissonnette kertoo kirjassaan, kuinka Osama bin Ladenin surmanneet sotilaat joutuivat kuljettamaan terroristijohtajan ruumiin pois Pakistanista täpötäydessä helikopterissa.

Kopterissa oli ahdasta, koska toinen amerikkalaiskopteri tuhoutui operaatiossa ja kaikki sotilaat joutuivat pakkautumaan yhteen kopteriin.

Yksi sotilaista jopa istui terroristijohtajan rinnan päällä, kun ruumis makasi keskellä kuljetustilaa Bissonnetten jaloissa.

Yhdysvaltain armeija on aiemmin vakuuttanut, että ruumista kohdeltiin kaikin tavoin kunnioittavasti ja bin Laden haudattiin mereen islamilaisten tapojen mukaan.

Tieto ruumiin kuljetuksesta voi herättää levottomuutta muslimeissa, jotka protestoivat voimakkaasti jo surman jälkeen.

No Easy Day -kirja on kirjoitettu salanimillä, mutta kirjoittajan nimi vuosi amerikkalaismedialle, joka julkaisi sen.

Kirjan merkittävin paljastus on se, että bin Laden ammuttiin heti kohdatessa eikä hän ilmeisesti yrittänytkään tehdä minkäänlaista vastarintaa, kuten on aiemmin annettu ymmärtää.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?