Breivik sai 21 vuoden vankeustuomion

rac

Julkaistu: , Päivitetty:

Norjassa joukkomurhaaja Anders Behring Breivik, 33, on saanut kuulla tuomionsa Oslon käräjäoikeudessa. Tuomari passitti hänet 21 vuodeksi vankilaan - syyntakeisena.
- Anders Behring Breivik tuomitaan vankeuteen 21 vuodeksi ja kärsimään tuomiotaan vähinintään 10 vuodeksi, ilmoitti tuomari Wenche Elizabeth Arndzen.

Oikeuden päätös oli yksimielinen, Arndzen sanoi. Oikeudessa istui viisi tuomaria.

Seisomaan komennettu Breivik hymyili ja ilmaisi siten tyytyväisyytensä tuomioon.

Seuraa norjalaisen VG-lehden suoraa lähetystä oikeussalista tästä.

Tuomarit antoivat aamupäivällä lopullisen kantansa kysymykseen Breivikin syyntakeisuudesta. Oikeuden mukaan Breivik toimi täydessä ymmärryksessä koko Norjaa järkyttäneiden veritekojen aikaan viime vuoden heinäkuussa. Päätös ratkaisi sen, että Breivik passitetaan vankilaan eikä psykiatriseen hoitoon.

Oikeuden päätös perusteluineen on noin 90 sivua pitkä.

Breivikin puolustusasianajajan Geir Lippestadin mukaan Breivik halusi tulla tuomituksi syyntakeisena. Breivik on kertonut valittavansa, mikäli hänet tuomitaan hoitoon.

Syyyttäjäpuoli sen sijaan haki Breivikille pakkohoitotuomiota.

Tuomio todennäköisesti herättää vielä paljon keskustelua, sillä useat asiantuntijat pitivät Breivikiä syyntakeettomana.

Breivik istuu tuomionsa Ilan vankilan erikoisosastolla, jossa hänellä on käytössään oma kolmen sellin osasto. Tuomiota voidaan lain mukaan jatkaa, mikäli Breivik todetaan vaaralliseksi.

Lippestadin mukaan 33-vuotias Breivik on valmistellut etukäteen kommentteja tuomareille erilaisten tuomioiden varalta. Tuomion perusteiden lukemisen odotetaan kestävän useita tunteja. Sen jälkeen myös Breivik itse pääsee ääneen oikeussalissa.

Saapuessaan aamulla oikeussaliin Breivik näytti selvästi hermostuneelta. Hän pitää itseään poliittisesti motivoituneena terroristina, jota ei pitäisi passittaa "hullujenhuoneeseen".

Muun muassa Norjan yleisradio NRK välittää istunnon suorana tv:ssä. Breivikin puheita ei kuitenkaan lähetetä.

Oslossa ja Utöyan saarella viime kesänä tehdyissä terrori-iskuissa sai surmansa yhteensä 77 ihmistä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt