Kauno, Kasperi

Ulkomaat

Norjan joukkosurman jättiraportti julki maanantaina

Julkaistu:

Ensi viikon alussa julkistetaan Utöyan ja Oslon joukkosurman viranomaistoimia tutkineen ryhmän loppuraportti.
Tutkimusraportin ennakoidaan olevan useiden satojen sivujen mittainen. Järkälettä varten on haastateltu peräti 3 700 ihmistä.

Raportin on tarkoitus tuoda lisävalaistusta siihen, miten eri viranomaiset toimivat Oslon ja Utöyan iskujen aikana ja niiden jälkeen.

Lisäksi odotetaan evästyksiä siitä, miten yhteiskuntaa voitaisiin tulevaisuudessa suojella vastaavilta teoilta.

- Vaikka uskon vahvasti, että raportista tulee hyvä, eivät kaikki varmasti nytkään saa vastauksia kysymyksiinsä. Joka tapauksessa Norja voi olla ylpeä siitä, että kaikki se, mitä on voitu tutkia, on myös tutkittu, kiteyttää Norjan poliisiliiton PF:n puheenjohtaja Arne Johannessen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Anders Behring Breivikin tekemän joukkomurhan jälkeen kysymyksiä viranomaisten toiminnasta on riittänyt.

Johannessen itse odottaa raportilta vastausta siihen, miksei Breivikiä otettu kiinni aikaisemmin, vaan hän sai rauhassa suunnitella tekojaan useita vuosia.
 
Breivikin viime vuoden heinäkuun terrori-iskussa kuoli 77 ihmistä - 69 Utöyalla ja kahdeksan Oslon pommiräjähdyksessä. Lisäksi 158 haavoittui, heistä 60 Utöyalla ja 98 Oslossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi ruumis

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    5. 5

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    6. 6

      40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

    7. 7

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    8. 8

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    9. 9

      Marjayrittäjä syytteessä ihmiskaupasta: Tällaisissa oloissa thaipoimijat asuivat Keski-Suomessa

    10. 10

      Kahdeksan auton ketjukolari liukkaalla Kolmostiellä – heittelehtinyt auto törmäsi muihin autoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

    3. 3

      Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    6. 6

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    7. 7

      Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

    8. 8

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    9. 9

      Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

    10. 10

      Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    7. 7

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    8. 8

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi ruumis

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    4. 4

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    5. 5

      Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

    6. Näytä lisää