Nauravien lasten maa: IS-reportaasi hivin runtelemasta Keniasta - katso kuvat - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Nauravien lasten maa: IS-reportaasi hivin runtelemasta Keniasta - katso kuvat

Kenia on yhä yksi maailman pahiten hivin runtelemista maista. Maan toivo on lapsissa, kirjaimellisesti. IS tutustui Kivaan kylään Kenian itäisessä provinssissa Machakosin alueella.

Maan toivo on lapsissa.­

5.8.2012 6:15

Olemme matkustaneet autolla kolmisen tuntia Nairobista koilliseen, Masingan piirissä sijaitsevaan Kivaan. Kylän vaikutusalueella asuu kaikkiaan 17 000 ihmistä, ja Kivaa on yksi suomalaisen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fidan avustuskohteista.

Kivaa Kings Junior Academy -koulun pihamaalla on käynnissä aamunavaus.

Koulun aamunavaus päättyy ääneen lausuttuun rukoukseen.­

Yksityinen alakoulu, primary school, kattaa lasten opinnot aina 3-4-vuotiaiden tarharyhmästä esikoulun kautta kahdeksanteen luokkaan ja 14-15-vuotiaisiin asti.

Koulu saa siivun rahoituksesta osalta lasten vanhemmista, mutta suurin tukija on kristillinen Full Gospel Church -kirkko, jonka pastori Stephen Nyaga on myös koulun johtaja. Aamunavaus päättyy ääneen lausuttuun Isä meidän -rukoukseen.

Lapset nostavat kätensä yhteen kasvojensa eteen, laskevat kasvonsa maata kohti ja sulkevat silmänsä. Aivan pienimmät peittävät käsillään myös kasvonsa, mutta kaikki eivät malta olla kurkistelematta.

Joulukuussa 2011 arviolta 6,2 prosenttia Kenian aikuisväestöstä eli 15-49-vuotiaista sairasti hiviä, 1,6 miljoonaa ihmistä.

Keniassa hiv-epidemia määritellään nykyään yleisepidemiaksi: virus jyllää kaikissa kansan osissa ja yhteiskuntaluokissa. Riski saada tartunta heteroseksin kautta jopa parisuhteessa on suuri etenkin naisilla, joita hiv koskettaa enemmän kuin miehiä. Kaupungeissa hiviä sairastavien osuus väestöstä on suurempi kuin maalla, mutta toisaalta 75 prosenttia kenialaisista asuu maalla.

Hiv-epidemia on vaikuttanut parinkymmenen vuoden aikana dramaattisesti Kenian tilanteeseen. Se on madaltanut eliniän odotetta, joka nykyään on 59,5 vuotta. Se on syventänyt köyhyyttä, vähentänyt talouskasvua, pahentanut nälkää ja huonontanut kansalaisten yleisterveyttä.

20 000 lasta vuodessa saa tartunnan äidiltään raskauden, synnytyksen tai imetyksen aikana, vaikka Kenia onkin nykyään maailman mallimaita äidiltä lapselle siirtyvän hivin ehkäisyssä.

Toisen tai molemmat vanhempansa aidsille menettäneitä orpoja oli Keniassa viime vuonna ainakin 1,1 miljoonaa lasta. Liki 200 000 lasta sairastaa hiviä.

Koulun pihalla sarjakuvalehden omistaja saa seuraa uteliailta kavereiltaan. Köyhässä Kivaan kylässä sarjakuvalehti on harvinaisuus.­

Kivaa Kings Junior Academyn 203 oppilaasta seitsemän sairastaa hiviä ja 31 on aids-orpoja. Kaikkiaan 40 prosenttia koulun lapsista on joutunut tavalla tai toisella kohtaaman hivin elämässään.

Se ei ole ihme, sillä Kivaan alueella hiv-positiivisten osuus on arviolta peräti 30 prosenttia väestöstä. Suureen määrään vaikuttaa sijainti päätien varrella: liikkuvuus kaupunkeihin on suhteessa suurempaa kuin syrjemmässä.

Yhdysvallat on lopettamassa Kenian hiv-projektin tukemista, mikä uhkaa pahentaa Kenian hiv-tilannetta.­

Kun aamunavaus päättyy, lapset saavat luvan tulla tervehtimään vieraitaan. Olen hetkessä valtavan lapsilauman piirittämänä. Jokainen lapsi haluaa kätellä.

Kädet kurkottavat kohti milloin mistäkin suunnasta, pienempien ylitse ja välillä jopa isompien jalkojen välistä. Jokaisen lapsen kasvoja valaisee korviin asti ulottuva hymy ja ilmassa kaikuu iloisia naurun pyrskähdyksiä.

Joukossa on selvästi sairaita lapsia, mutta se paljastuu vain jostakin pienestä yksityiskohdasta, ei siitä, että heitä vieroksuttaisiin tai siitä, että he olisivat vakavampia. Lapsista huokuva onni, myönteisyys, ilo ja vilpitön uteliaisuus ovat aseistariisuvaa ja hämmentävää. Kestää varsin pitkään ennen kuin saan sanaakaan suustani.

Lapset haluavat tietää Suomesta kaiken maan ja taivaan väliltä: luonnosta ja eläimistä, säästä, koulusta, ammateista, sähköntuotannosta, kulttuurista ja jopa politiikasta. On riipaisevaa kertoa heille, että meillä on tuhansia järviä ja silmän kantamattomiin metsää, kun heillä päättyi juuri ensimmäinen kunnon sadekausi viiteen vuoteen ja veden ja ruoan lämmitykseen tarvittavasta puustakin on pulaa.

Vedenhaku käy kokopäivätyöstä. Vettä haetaan monta kertaa päivässä kuivasta joenuomasta kaivamalla hiekkaan kuoppia.­

Jokainen tiedon muru uppoaa lapsiin kuin veitsi sulaan voihin. He painavat tarkkaan mieleensä kaiken, ja huomauttavat, jos joku kysyy jo kertaalleen kysyttyä asiaa.

Kenian 38,6 miljoonaisesta väestöstä 43 prosenttia on alle 15-vuotiaita, joten hivin ehkäisy nuorten keskuudessa on äärimmäisen tärkeää taistelussa epidemiaa vastaan. Kouluilla on tässä valistus- ja opetustyössä keskeinen rooli.

Koulujen kautta hiv-positiiviset lapset pääsevät myös paremmin ja varhemmin kunnon lääkityksen piiriin. Lasten hiv-lääkityksen taso on siitä huolimatta Keniassa edelleen huolestuttavan alhainen: kun lääkityksen piiriin pääsi viime vuonna 83,1 prosenttia hoitokelpoisista aikuisista, lasten vastaava osuus oli vain 31,1 prosenttia.

Kings Academysta löytyy Kenian toiseksi paras matematiikan luokka.­

Kings Academyn johtaja, pastori Nyaga kertoo, että Kivaan alueella noin 55 prosenttia lapsista käy koulua. Se on hieman vähemmän kuin koko Kenian tilasto, jonka mukaan 80 prosenttia käy alakoulun. Nyagan mukaan edelleen liian harva vanhempi arvostaa koulutusta: vuohen ja lehmän hoitaminen ja veden haku ovat tärkeämpää.

Myös opettajista on pulaa. Silti pastorin ja koulun tavoitteena on lapsi ja sukupolvi kerrallaan muuttaa tilannetta - ja he tekevät sen eteen kaikkensa.

- Me haemme lapset kouluun ja viemme kotiin. Me hoidamme sairaita ja pyrimme vaikuttamaan parhaamme mukaan jokaisen pienen ja isommankin lapsen elämään ja perheeseen. Urakka on valtava, mutta meillä on uskoa, Nyaga sanoo.

Kun lapset saavat käydä koulua, unelma paremmasta elää.­

Fida on osaltaan auttamassa koulua. Sen ansiosta koulun pihamaalle valmistui juuri asuntola jopa 50 koululaiselle, jotka asuvat liian kaukana, koulubussinkin ulottumattomissa. Etusijalla ovat orvot.

- Koulu luo edellytykset jatkuvalle kehitykselle. Lapset oppivat parempaa tietoisuutta ja ymmärrystä itsestään ja kehostaan. He oppivat englantia, mikä auttaa kommunikoinnissa tässä kymmenien eri kielien maassa, Fida Internationalin neuvonantaja Mika Jokivuori sanoo.

- Lisäksi koululaiset saavat vuotuiset lääkärintarkastukset. Koulun ansiosta ei vain löydetä ongelmia ajoissa vaan pystytään myös seuraamaan tilannetta pitkään toisin kuin esimerkiksi yksittäisissä kylissä, Jokivuori lisää.

Hiv-tilanne on parantunut Keniassa huimasti kymmenen vuoden takaisesta, jolloin pahimmillaan vuonna 2001 peräti 13,4 prosenttia kansalaisista sairasti hiviä. Silti Keniassa on yhä maailman korkein hiv-positiivisten osuus, jos eteläisen Afrikan maita ei lasketa mukaan.

Vaikka uusia tartuntoja tulee nykyään kolmannes vähemmän kuin vuonna 1993, viime vuonna reilut 104 000, hiv-positiivisten osuus väestöstä kasvaa, koska hiv-hoidot tavoittavat yhä useamman yhä varhemmin ja tehokkaammin: jos ruokaa on tarpeeksi, sairauden kanssa voi elää varsin normaalisti.

150 000 kenialaista kuoli aidsiin vuonna 2003, viime vuonna "enää" reilut 49 000.

Koulun pihamaalla lasten tiedonjano ei ole sammua, kysymyspommitusta jatkuu koko päivän. Pienimmät kinastelevat, kuka saa pitää kädestäni kiinni.

Kaikki lapset haluavat poseerata kameralle ja nähdä itsestään otetun kuvan. En ole koskaan aiemmin tavannut yhtä iloisia lapsia! Kokemus on koskettava ja panee monia asioita uuteen perspektiiviin. Sillä nämä lapset asuvat savimajoissa ja joutuvat hakemaan päivittäin perheelleen vettä ja puita jopa kilometrien päästä. Monet ovat sairaita tai orpoja.

Raskas vedenhakukaan ei ole niin rankkaa, etteikö samalla voisi kilpailla vaikka korkeushypyssä.­

Silti he vaikuttavat onnellisilta: heillä on koulu, koulun välittävä henkilökunta ja toisensa. Heillä on pari kynää, vihko, koulupuvut ja yhteiset koulukirjat. Kymmentuntisessa koulupäivässä heillä on kaksi ateriaa, mikä on puolet enemmän kuin useimmilla muilla.

Heillä on mahdollisuus oppia, heillä on uskoa ja toivoa paremmasta. Heillä on riemua - elämästä.

Lähteet: www.unaids.org , UNAIDS Report on the Global AIDS epidemic 2010, Kenya - 2012 Country progress report: The Kenia AIDS epidemic update 2011, www.avert.org/hiv-aids-kenya.htm

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?