Miljoonien eteläkorealaisten henkilötiedot vääriin käsiin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Miljoonien eteläkorealaisten henkilötiedot vääriin käsiin

Lähes yhdeksän miljoonan eteläkorealaisen henkilötiedot ovat päätyneet vääriin käsiin hakkerien iskettyä maan toiseksi suurinta matkapuhelinoperaattoria vastaan.

29.7.2012 9:44

Poliisi ilmoitti sunnuntaina pidättäneensä kaksi ihmistä tietomurrosta.

Kaksikko aloitti tietojen varastamisen jo alkuvuodesta, mutta operaattori KT havaitsi asian vasta heinäkuun puolivälissä. Epäillyt myivät keräämänsä tiedot telemarkkinointiyrityksille ja tienasivat satojatuhansia euroja.

Uutistoimisto Yonhapin mukaan seitsemän muuta ihmistä on pidätetty varastettujen tietojen ostamisesta.

–Asia koskee lähes puolta koko asiakaskunnastamme. Pyydämme syvästi anteeksi tapahtunutta, tiedotti operaattori KT.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?