Vapise tappajahai, tässä tulee kivespiraija - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Vapise tappajahai, tässä tulee kivespiraija

Pacu-kala ei ehkä pärjää valkohaille koossa, mutta miehille se on vähintään yhtä pelottava. Se on nimittäin kiinnostunut vain yhdestä ihmisruumiin osasta – kiveksistä.

Kuvan piraija ei liity tapaukseen.

12.7.2012 21:30

Piraijaa muistuttava pacu-kala on saanut lempinimekseen "pallinpurija" sen jälkeen, kun lajin edustaja tappoi uimareita papua-uusiguinealaisessa kylässä puremalla näiden sukukalleudet irti, kertoi Global Post.

Paikalliset kuvailivat kalaa mystiseksi otukseksi, joka oli kuin "ihminen vedessä".

Kun brittiläinen kalastaja Jeremy Wade onnistui pyydystämään voimakkaasti vastaan taistelleen pacun, huomattiin, että sen hampaat muistuttivat hieman ihmisen hampaita.

Pacu-kala on kotoisin Amazonin alueelta. Laji ei ole ainoastaan trooppisten vesien pelotus, vaan otus on tavattu esimerkiksi Yhdysvaltain Illinoisissa, minne sen on epäilty joutuneen jonkun akvaariosta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?