USA:n ohjusisku tappoi 15 - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

USA:n ohjusisku tappoi 15

Yhdysvaltain Pakistanissa tekemä ohjusisku surmasi 15 kapinallista varhain maanantaina, kertovat viranomaiset.

Amerikkalaissotilas Afganistanissa sunnuntaina. Kuva ei liity tapaukseen.­

4.6.2012 7:35

Isku tehtiin maan koillisosan heimoalueelle. Surmansa saaneiden kansalaisuuksista ei iskun jälkeen ollut tarkkaa tietoa.

Yhdysvallat laukaisi ohjuksensa Mir Alin kaupunkiin, joka sijaitsee lähellä Afganistanin rajaa. Alueella uskotaan oleskelevan paljon Taleban-liikkeen jäseniä sekä al-Qaidan terroristeja.

Pakistanissa on tehty kahdeksan ohjusiskua sen jälkeen, kun sotilasliitto Nato pui Afganistanin asioita kokouksessaan viime kuussa.

Yhdysvaltain ja Pakistanin suhteet kiristyivät tuntuvasti jo ennen kokousta viime vuonna. Tuolloin Yhdysvaltain erikoisjoukot surmasivat terroristijohtaja Osama Bin Ladenin operaatiossa, joka salattiin Pakistanin johdolta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?