USA:n kutsun torjunut Putin matkustaa kesäkuussa Kiinaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

USA:n kutsun torjunut Putin matkustaa kesäkuussa Kiinaan

Julkaistu: 11.5.2012 20:10

Venäjän presidentti Vladimir Putin matkustaa kesäkuussa Kiinaan.

Kyse saattaa olla hänen uuden virkakautensa ensimmäisestä ulkomaanmatkasta, sillä muista vierailuista ei ainakaan toistaiseksi ole tiedotettu.

Putin tapaa 5.–7. kesäkuuta tapahtuvan matkan aikana Kiinan presidentin Hu Jintaon ja osallistuu Shanghain yhteistyöjärjestön huippukokoukseen.

Putin torjui aiemmin kutsun osallistua ensi viikolla G8-maiden huippukokoukseen Yhdysvalloissa. Kieltäytymistä on perusteltu Putinin hallituskiireillä.

Putin siirtyi pääministerin paikalta presidentiksi maanantaina.

 

Tuoreimmat osastosta