Japani on selvinnyt kohta viikon ilman ydinvoimaa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Japani on selvinnyt kohta viikon ilman ydinvoimaa

Työviikko lähenee loppuaan. Toistaiseksi sähköä on riittänyt sekä kansalle että teollisuudelle.

Japanissa ydinvoiman vastustus on ollut voimakasta tsunamin aiheuttaman Fukushiman onnettomuuden jälkeen.­

10.5.2012 6:19

Japanin viimeinen toimiva ydinreaktori ajettiin alas lauantaina. Kyse on siitä, että reaktorit on pysäytetty huollon ajaksi, mutta moni myös toivoo, ettei reaktoreita enää käynnistettäisi.

Keskiviikkona Japanin hallitus päätti kansallistaa maan suurimman energiayhtiön Tokio Electric Powerin eli Tepcon. Yhtiö ajautui talousvaikeuksiin osaksi Fukushiman onnettomuuden seurauksena.

Japanin ydinturman lopulliset kustannukset on arvioitu 77 miljardiksi euroksi.

Japanissa 6. toukokuuta oli juhlapäivänä. Tuolloin maan viimeinenkin ydinvoimala ajettiin alas.­

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?