Osama bin Ladenin surmasta vuosi - päiväkirja nettiin - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Osama bin Ladenin surmasta vuosi - päiväkirja nettiin

Al-Qaida-johtaja Osama bin Ladenin tappamisesta tulee tänään keskiviikkona kuluneeksi tasan vuosi.

Tämä kuva bin Ladenista löytyi hänen talostaan.

2.5.2012 6:16

Bin Ladenin asuintalosta löydettyjä terroristijohtajan päiväkirjoja ja kirjeenvaihtoa julkistetaan vielä tämän viikon aikana internetissä, kertoo Valkoisen talon terrorisminvastaisen osaston johtaja John Brennan.

Bin Ladenin surmanneet Yhdysvaltain laivaston erikoisjoukot Navy Sealit ottivat nämä asiakirjat mukaansa vuosi sitten bin Ladenin talosta Abbottabadista Pakistanista.

Brennan paljasti, että bin Laden oli huolissaan terrorijärjestönsä tulevaisuudesta, koska sen pätevimpiä johtaja surmattiin nopeammin kuin hän pystyi korvaamaan heitä.

Bin Laden jopa pohti koko al-Qaidan nimen vaihtamista.

- Tiivistettynä kirjoitusten viesti oli, että al-Qaida oli suurissa vaikeuksissa. Ja bin Laden myös ymmärsi sen. Meillä olevien dokumenttien mukaan bin Laden tunnustaa kohdanneensa ”katastrofin toisensa perään”, kertoi Brennan uutistoimisto AFP:lle.

Valkoinen talo ilmoitti alkuviikosta, ettei presidentti Barack Obama tule antamaan virallista lausuntoa Osama bin Ladenin surman vuosipäivänä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?