Breivik aikoo vedota oikeudessa itsepuolustukseen - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Breivik aikoo vedota oikeudessa itsepuolustukseen

77 murhasta syytetty Anders Behring Breivik vetoaa itsepuolustukseen maanantaina alkavassa oikeudenkäynnissä, hänen asianajajansa kertoo.

13.4.2012 15:27

Tällä perusteella Breivik vaatii myös pääsyä vapaaksi.

-Ymmärrämme tietysti, ettei perustelu ole pätevä, mutta velvollisuutemme on esittää hänen kantansa. Aiomme kysyä kysymyksiä, jotka antavat hänelle mahdollisuuden selittää, mitä hän tarkoittaa, asianajaja Geir Lippestad totesi Aftenpostenille.

Breivik on ainakin yhdessä aiemmassa vangitsemiskäsittelyssä vaatinut vapauttamistaan. Hänen mukaansa surmat olivat ”ennakoivaa itsepuolustusta Norjan kulttuurin pelastamiseksi monikulttuurisuuden tuholta”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?