Sveitsin bussiturmassa pahiten loukkaantuneet lapset heräsivät koomasta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Bussiturmassa pahiten loukkaantuneet lapset heräsivät koomasta

Kolme Sveitsin viime viikkoisessa bussiturmassa vakavimmin loukkaantunutta tyttöä näyttää toipumisen merkkejä, Lausannen yliopistollisen sairaalan lääkärit kertovat.

Turmapaikalle on tuotu runsaasti kukkia ja leluja.

20.3.2012 22:42

Lääkäreiden mukaan välitön vaara on ohi. Koulutytöt oli vaivutettu koomaan paranemisen nopeuttamiseksi, mutta he ovat nyt tajuissaan ja kyenneet puhumaan perheilleen, uutisoi BBC.

Kaksi tytöistä kärsi vakavia päävammoja, mutta heidän ”neurologinen tilansa” on paranemaan päin. Kolmas tyttö, joka sai vaurioita selkäytimeensä, on pystynyt liikuttamaan sormiaan ja varpaitaan.

Lähellä sveitsiläistä Sierren kaupunkia viime viikolla sattuneessa bussikolarissa kuoli 22 laskettelulomalla ollutta belgialaista ja hollantilaista koululaista ja kuusi aikuista.

Osa uhreista haudataan Belgiassa keskiviikkona. Paikalle odotetaan mm. Belgian ja Hollannin kuningashuoneiden jäseniä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?