Tutkimus: Rikkaat alttiimpia valehtelemaan - jopa viemään karkkia lapsilta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Tutkimus: Rikkaat alttiimpia valehtelemaan - jopa viemään karkkia lapsilta

Rikkaat ja ylempien yhteiskuntaluokkien ihmiset ovat alttiimpia rikkomaan lakeja, valehtelemaan saadakseen etua – ja jopa viemään makeisia lapsilta kuin köyhemmät, kertoo pohjoisamerikkalainen tutkimus.

27.2.2012 22:00

Berkeleyn ja Toronton yliopistojen tutkijat selvittivät rikkaiden ja köyhien käyttäytymiseroja seitsenosaisessa tutkimushankkeessa. Kävi ilmi, että rikkaat olivat valmiimpia rikkomaan liikennesääntöjä risteyksessä, valehtelemaan heitoistaan noppapelissä ja antamaan vääriä tietoja työhaastattelussa.

Yhdessä kokeista koehenkilöille annettiin karkkipurkki, jonka sanottiin olevan menossa läheisen sairaalan lapsille. Koehenkilöille sanottiin, että he voivat kyllä itsekin ottaa makeisia purkista, ja juuri rikkaat ottivat eniten.

Tutkijat arvelevat, että oman edun tavoittelu on korostuneempi ominaisuus ylemmissä tuloluokissa ja että rikkaat myös miettivät vähemmän sitä, mitä muut heidän tekemisistään ajattelevat. Lisäksi he suhtautuvat ahneuteen positiivisemmin.

Tutkimus on ilmestynyt Proceedings of the National Academy of Sciences -julkaisussa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?