Lennonjohtajat lakossa - Frankfurt sekaisin tänään - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Lennonjohtajat lakossa - Frankfurt sekaisin tänään

Frankfurtin lentokentän liikenteen pelätään häiriintyvän pahoin, kun kentän lennonjohtajat lakkoilevat tänään ja huomenna.

Frankfurtin lennonjohtajat lakkoilevat torstaina ja perjantaina

16.2.2012 11:40

Noin 200 työntekijää aikoo lopettaa työt torstaina klo 16 Suomen aikaa seitsemäksi tunniksi, ja lakkoa on määrä jatkaa taas perjantaiaamuna.

Frankfurtin lentokenttä on Euroopan kolmanneksi vilkkain.

Viranomaiset varoittavat matkustajia pahoista häiriöistä ja peruutuksista.

Lukuisia lentoja on jo peruttu, ja lakon arvioidaan vaikuttavan tänään 400 lentoon eli noin kolmannekseen kaikista päivän lennoista. Erityisen suuria vaikeuksia on saksalaisella Lufthansalla, joka saattaa perua tänään jopa sata lentoa Frankfurtista tai Frankfurtiin.

Lentokenttäviranomaiset neuvovat matkustajia ottamaan yhteyttä omaan lentoyhtiöönsä tai matkanjärjestäjäänsä.

Lakon syynä on palkkakiista. Ammattiliitto haluaa lennonjohtajille enemmän palkkaa työmäärän lisääntymisen vuoksi. Työ lisääntyi, kun kentälle avattiin uusi kiitotie loppuvuodesta. Työnantaja puolestaan pitää lakkoa vastuuttomana ja käsittämättömänä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?