Tämä hittituote sai shoppailijat sekaisin - useita pidätettiin

Julkaistu:

Uusien Air Jordan –koripallokenkien julkistus aiheutti kaaoksen monissa liikkeissä eri puolilla Yhdysvaltoja perjantaiaamuna.
Seattlessa poliisi joutui käyttämään pippurisumutetta hillitäkseen rähinöiviä shoppailijoita, kun ostosreissu meni tappeluksi.

Aamulla kello neljään mennessä kauppakeskuksen ovien taakse oli kerääntynyt jo noin tuhannen ihmisen jono ja rähinä alkoi noin tuntia ennen kuin liikkeen ovet aukesivat.

Yksi ihminen pidätettiin, kun hän kävi poliisin kimppuun.

- Hän ei saanut kenkiä, hänet vietiin putkaan, poliisista kerrotaan uutistoimisto AP:lle.

Myös Atlantassa poliisi pidätti muutamia ihmisiä, kun meno yltyi kenkäostoksilla liian rajuksi. Myös esimerkiksi Indianapolisissa viranomaiset joutuivat puuttumaan liian innokkaiden shoppailijoiden tekemisiin.

Air Jordan on Niken valmistama ex-koripalloilija Michael Jordanin mukaan nimetty kenkäsarja, jonka ensimmäinen malli tuli markkinoille vuonna1985.
Niin sanotulla Jumpman-logolla varustetut kengät ovat olleet useina vuosina maailman myydyimpien urheilukenkien joukossa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt