Uudet avaruuslentäjät pääsivät jouluksi avaruusasemalle - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Uudet avaruuslentäjät pääsivät jouluksi avaruusasemalle

Julkaistu: 23.12.2011 19:32

Uudet miehistön jäsenet pääsivät perjantaina perille Kansainväliselle avaruusasemalle ISS:lle.

Kolmikko saapui ISS:lle venäläisen Sojuz-aluksen kyydissä. Matka aluksen laukaisupaikalta Kazakstanin Baikonurista kesti kaksi päivää.

Uusista miehistön jäsenistä yksi on venäläinen, yksi yhdysvaltalainen ja yksi hollantilainen. Heitä odottivat asemalla ISS:n yhdysvaltalainen komentaja Dan Burbank ja kaksi venäläistä kosmonauttia.

Vahvistusten saavuttua ISS:n miehistö on nyt täysilukuinen.

- Sojuz toi ISS:lle aikaisen joululahjan: täyden, kuuden hengen miehistön, sanoi Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Rob Navias.

Avaruusaseman miehitys on ollut vajaa viime kuukaudet Venäjän avaruusohjelman ongelmien vuoksi. Venäläiset alukset ovat nykyisin ainoa keino kulkea asemalle, koska Yhdysvaltain sukkulalaivasto jäi eläkkeelle aiemmin tänä vuonna.

Tuoreimmat osastosta