Moskovan mielenosoitus paisuu – jo yli 50 000 ihmistä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Moskovan mielenosoitus paisuu – jo yli 50 000 ihmistä

Uusia parlamenttivaaleja vaativat mielenosoitukset ovat alkaneet Moskovassa.

10.12.2011 13:35 | Päivitetty 10.12.2011 14:46

Ihmisiä on kerääntynyt paikalle järjestäjien arvioiden mukaan jo noin 50000, kun viranomaiset myönsivät luvan 30000 ihmisen mielenosoitukselle. Toistaiseksi väkivallalta on vältytty.

Moskovan keskustaan, kaupunkia halkovan Moskova-joen saarelle Bolotnaja-aukiolle kerääntyy kaiken aikaa lisää mielenosoittajia, jotka vaativat Venäjälle uusia, avoimia parlamenttivaaleja.

Järjestäjien arvioiden mukaan mielenosoittajia on paikalla jo noin 50000, venäläinen Vedomosti-lehti kertoo verkkosivuillaan.

Ihmisiä tulee koko ajan lisää

Lehden mukaan alueen rajat alkavat tulla jo vastaan, ja ihmisiä valuu paikalle lisää koko ajan.

Sekä aukio että sen vieressä oleva nurmikenttä on täynnä ihmisiä, samoin kuin Tretjakovskaja-metroasemalle johtava jalankulkusilta.

Poliisi on uutistoimisto Ria Novostin mukaan varoittanut sillan voivan romahtaa, sillä se on aivan tupaten täynnä ihmisiä.

Mielenosoittajat ovat varustautuneet valkoisin käsivarsinauhoin, ja vaaleanpunaisia päivänkakkaroita ja neilikoita rintamuksiinsa kiinnittämällä. Tällä he haluavat viestittää olevansa rauhan asialla.

Osa mielenosoittajista kantaa kommunistisen puolueen punaisia lippuja, kun taas osa on sonnustautunut karnevaaliasuihin naamareineen ja höyhenineen.

Väkivaltaisuuksilta Moskovan suurmielenosoituksessa on ainakin toistaiseksi ilmeisesti vältytty. Paikalla on kymmeniä tuhansia poliiseja ja sisäministeriön puolisotilaallisia OMON-joukkoja. Tilannetta tarkkaillaan ilmasta helikoptereiden avulla.

Mielenosoitus oli aluksi tarkoitus pitää lähempänä Kremliä Vallankumouksen aukiolla, mutta siellä aloitettiin tällä viikolla nopeasti putkityöt.

Yltyykö marssi väkivallaksi?

Osa mielenosoittajista on kuitenkin kokoontunut Vallankumouksen aukiolle ja aikoo marssia sieltä Bolotnajalle päämielenosoituksen luokse.

Tämän marssin epäillään olevan yksi päivän vaarallisimmista tapahtumista, jossa tilanne saattaa eskaloitua väkivallaksi virkavallan ja mielenosoittajien kesken. Punainen tori on suljettu ihmisiltä kokonaan.

Bolotnaja-aukion alueelta on jo katkennut internet-yhteys ainakin osittain. Aukiolla pidetään puheita ja huudetaan vallanpitäjien vastaisia tunnuslauseita, kuten ”Venäjä ilman Putinia!”, ”Venäjä on vapaa!” ja ”Vaadimme vaalien mitätöimistä!”, Kommersant-lehti raportoi. Muun muassa reilu vuosi sitten henkihieveriin hakattu toimittaja Oleg Kašin puhuu aukiolla.

Liikehdintä alkoi Venäjällä viime sunnuntaisten parlamentin alahuoneen eli duuman vaalien jälkeen, kun vaaleissa paljastui lukuisia väärinkäytöksiä ja suoranaista vaalivilppiä.

Valtapuolue Yhtenäinen Venäjä menetti kannatustaan noin 15 prosenttiyksikön verran ja sai alle 50 prosenttia äänistä, mutta säilytti silti enemmistön duuman paikoista itsellään.

Puoluetta on syytetty vaalivilpistä, ja sen todellisen kannatuksen on arvioitu olevan kaikkialla 20 ja 40 prosentin välillä.

Uusia, vapaita vaaleja vaaditaan

Mielenosoittajien poliittiset vaatimukset ovat alkaneet täsmentyä aiemmasta epäselkeydestään.

He vaativat uusia, vapaita parlamenttivaaleja joissa kaikilla puolueilla olisi rekisteröitymisoikeus.

Keskustavasemmistolainen Oikeudenmukainen Venäjä -puolue on nimittänyt Sergei Mironovin presidenttiehdokkaakseen Vladimir Putinia vastaan 4. maaliskuuta järjestettäviin presidentinvaaleihin, Moscow Times uutisoi.

Venäjällä osoitetaan mieltä tänään jopa 70 eri kaupungissa. Pietarissa mielenosoittajat ovat kokoontuneet kaupungin pääkatu Nevski Prospektille Kapina-aukiolle.

Joitain mielenosoittajia on Vedomostin mukaan pidätetty. Vladivostokissa mielenosoitukset ovat sujuneet rauhallisesti, mutta Habarovskissa kymmeniä on pidätetty.

Ilta-Sanomat seuraa Venäjän mielenosoitusten tapahtumia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?