Kenraalit taistoon naissotilaiden puolesta Israelissa

Julkaistu:

Israelin armeijassa naisilla on perinteisesti ollut vankka asema.
Naiset suorittavat yleisen asepalveluksen miesten tavoin, vaikkakin kaksivuotisena miesten kolmen vuoden sijasta. Sekä naiset että miehet kutsutaan usein myös kertausharjoituksiin ja täydennyspalvelukseen.

Uskonnolliset piirit asevoimissa ovat viime aikoina alkaneet vaatia naisten osallistumisen rajoittamista. Vaatimukset ovat olleet niin kovaäänisiä, että 19 korkea-arvoista kenraalia on noussut puolustamaan naisia. He ovat listanneet tilanteita, joissa naissotilaita on yritetty sysätä syrjään.

– Naissotilaita on erotettu yksiköistään seremonioiden ajaksi uskonnollisista syistä, on vaadittu, etteivät naiset saisi laulaa seremonioiden aikana, ja on vaadittu myös, että naiset täytyy aidata eristettyyn tilaan juhlatanssien ajaksi, kirjoittavat reservin kenraalit, joista monet ovat olleet jalkaväen, ilmavoimien tai laivaston komentajia aktiiviaikanaan.

Kenraalit kehottavat puolustusministeri Ehud Barakia ja esikuntapäällikkö Benny Gantzia laatimaan pikaisesti asevoimille ohjeet, jotka kieltävät uskonnollisten normien käyttöönoton asevoimissa. Vetoomus julkaistiin viikolla Haaretz-lehdessä.

– Uskomme, että Israelin asevoimien velvollisuutena on puolustaa kaikkien riveissään toimivien ihmisten oikeuksia ja että naisten ja miesten yhteinen asepalvelus on kansanarmeijamme kulmakivi, kenraalit kirjoittavat.

Yhtäläiset mahdollisuudet tarjolla


Asevoimien nettisivuilla ollaan yhä vahvasti tasa-arvon kannalla.

– Olemme johtava yhteiskunnallinen järjestö, jossa naiset ja miehet työskentelevät yhdessä ja jossa yhtäläiset mahdollisuudet ovat tarjolla kykyjen ja ansioiden pohjalta, sivuilla luvataan.

Naissotilaita on myös alettu syrjäyttää taisteluyksiköistä, joissa on runsaasti ortodoksijuutalaisia, sanoi kenraali Ran Goren Israelin radion haastattelussa.

– Ongelmien välttämiseksi miessotilaita suositaan naisten kustannuksella.

Asevoimien päärabbina toiminut Avichai Ronsky sanoi kunnioittavansa kenraalien näkemyksiä. Hän arveli kuitenkin, että asevoimissa maallistuneiden ja uskonnollisten sotilaiden valtasuhteet ovat muuttuneet.

Viime vuonna tehdyn selvityksen mukaan kolmannes upseereiksi valmistuneista pitää itseään uskonnollisena, kun taas koko väestöstä määrä on 12 prosentin luokkaa.

 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt