Sebastian

Ulkomaat

Brittiarmeija aloittaa vetäytymisen Saksasta

Julkaistu:

Vaikka kylmä sota päättyi vasta 20 vuotta sitten ja toisen maailmansodan päättymisestä yli 66 vuotta, on Britannia päättänyt vetää 20 000 sotilastaan takaisin kotisaarelle Saksaan sijoitetuista tukikohdista.
Ensimmäiset 1 800 sotilasta palaavat tammikuun loppuun mennessä. Kaikkien sotilaiden pitäisi olla takaisin Britanniassa vuoteen 2020 mennessä eli 15 vuotta aiemmin kuin oli suunniteltu.

Tukikohtien pikaisen lakkauttamisen syynä on kireä puolustusbudjetti.
Brittiarmeijan työllistävä vaikutus on ollut Saksassa suuri, sillä perheet mukaan luettuna varuskunnissa on 43 000 brittiä. Kylmän sodan päättymisen jälkeen joukkojen merkitys ja tavoitteet ovat kuitenkin olleet epäselvät.

Saksassa on edelleen myös Yhdysvaltojen armeijan ja ilmavoimien tukikohtia. Venäjä veti joukkonsa entisestä Itä-Saksasta jo 1990-luvulla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    5. 5

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    6. 6

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    7. 7

      Reino Nordin perheensä kanssa unelmalomalla: Maria-vaimo esittelee raskauttaan bikinikuvassa – ”Perhonen vatsassa?”

    8. 8

      Video: Humalainen motoristi pakeni poliisia 200 km/h – hurja takaa-ajo päättyi miehen kaatumiseen

    9. 9

      Intercontinental-hotelliin hyökätty Kabulissa – asemiehet avasivat tulen kohti hotellivieraita

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    3. 3

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    4. 4

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    7. 7

      Uusi pakastepizza sai legendan maineen, mutta monessa Lidlissä ovat vastassa vain tyhjät laarit: ”Nähty täällä”, ihmiset vinkkaavat toisilleen

    8. 8

      Lähes 50 kiloa laihtunut Antti Railio Iskelmällä rankasta vuodestaan: ”Erosin puolisostani ja se vei aika syviin vesiin”

    9. 9

      Jari Sillanpään kodista löytyi nestepusseja – poliisi hämmästyi käyttösyystä: ”En ole koskaan kuullut tällaisesta”

    10. 10

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    4. 4

      Nainen lensi ilman lippua British Airwaysin koneella Chicagosta Lontooseen – näin temppu onnistui

    5. 5

      MTV: Teinipojan epäillään pahoinpidelleen espoolaiskoulun rehtorin

    6. Näytä lisää