Uutta Iran-raporttia odotetaan jännityksellä

Julkaistu:

Iranin ydinohjelmakriisi uhkaa kärjistyä pian entisestään.
Kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA aikoo julkistaa lähipäivinä raporttinsa Iranin epäillyistä ydinaseista.

Raportin uskotaan sisältävän uutta todistusaineistoa Iranin mahdollisista aikeista kehitellä ydinaseita.

Muun muassa Ranska on puolestaan ilmaissut huolensa arvioista, joiden mukaan Israel valmistelee jo hyökkäystä Iranin ydinlaitoksiin.

Israelin puolustusministeri Ehud Barak kiisti kuitenkin tiistaina, että Israel suunnittelisi sotilaallista iskua.

Ranska on valmis lisäämään Iranin vastaisia pakotteita, mutta vastustaa sotilaallisia toimia.

Kiina on puolestaan kehottanut Irania parantamaan yhteistyötään atomienergiajärjestön kanssa.

Kiina peräänkuuluttaa puolueettomuutta myös IAEA:lta.

Iran moitti Israelia ja Yhdysvaltoja perusteettomista syytöksistä.
 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt