Kreikan hallitus repeilee jo - valtiovarainministeri vastustaa kansanäänestystä - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kreikan hallitus repeilee jo - valtiovarainministeri vastustaa kansanäänestystä

Valtiovarainministeri Evangelos Venizelos on tähän saakka tukenut pääministeriä.

Valtiovarainministeri Evangelos Venizelos on tähän saakka tukenut pääministeriä.

Julkaistu: 3.11.2011 9:01

Kreikan valtiovarainministeri Evangelos Venizelos on ilmoittanut avoimesti, että hän vastustaa pääministeri George Papandreoun aikeita järjestää kansanäänestys maan eurojäsenyydestä.

Venizelosin mukaan kansanäänestys on rajattava koskemaan ainostaan Kreikan pelastuspakettia, josta sovittiin EU:n ylimääräisessä huippukokouksessa viime viikolla.

Valtiovarainministeri ilmoitti kantansa kirjallisessa lausunnossa, joka julkaistiin torstaina. Hän oli palaamassa kotiin eurokriisiä käsittelevästä hätäkokouksesta Ranskan Cannesissa.

Venizelosin mukaan Kreikan pääsy euroalueen sisälle oli "historiallinen saavutus", jota ei saa asettaa kyseenalaiseksi.

- Se ei voi riippua kansanäänestyksestä, Venizelos ilmoitti.

Tuoreimmat osastosta