”Olet piilottanut G:n” – hurjaa menoa Scrabblen MM-kisoissa - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

”Olet piilottanut G:n” – hurjaa menoa Scrabblen MM-kisoissa

Taistelu legendaarisen sanapeli Scrabblen maailmanmestaruuskisoissa on ollut yhtä kuumaa kuin millä tahansa urheiluareenalla.

18.10.2011 20:27

Varsovassa käydyissä sanaristikkopelin arvokisoissa tunteet kuumenivat etenkin Englannin Ed Martinin ja hänen thaimaalaisen Chollapat Itthi-Areen pelissä. Uutistoimisto AP:n mukaan thaimaalainen väitti vastustajansa piilottaneen G-kirjaimen kesken pelin. Itthi-Aree vaati Martinia menemään vessaan riisuutumaan ja näyttämään, ettei hänellä ollut G:tä hihassa.

Tuomarit eivät kuitenkaan vaatineet pelaajaa strippaamaan. Kumpikin pelaajista tyhjensi taskunsa, ja kirjainlaattaa etsittiin myös pöydän alta. Kun sitä ei löytynyt, otettiin käyttöön vara-G.

Independent-lehden mukaan pelin arvokisoissa on aiemmin nähty tapaus, jossa pelaaja on syyttänyt toista kirjaimen syömisestä.

Scrabblen maailmanmestaruuden voitti uusiseelantilainen Nigel Richards, joka kuittasi lisäksi 20 000 dollarin palkinnon. Hän sai 95 pistettä finaalissa australialaista Andrew Fisheriä vastaan.

Kisassa käytettiin englanninkielisiä sanoja. Scrabblessa pelaajat yrittävät muodostaa pelilaudalle sanoja saamistaan kirjaimista.

Independentin juttu aiheesta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?