Ei hyvältä näytä: Kreikan budjettivaje pahenee - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Ei hyvältä näytä: Kreikan budjettivaje pahenee

Kreikan budjettivaje on jäämässä sekä tänä että ensi vuonna suuremmaksi kuin heinäkuussa hyväksytty EU:n tukipaketti edellyttää.

2.10.2011 21:13

Vajeen arvioidaan olevan tänä vuonna 8,5 prosenttia, kertoivat nimettömänä pysytelleet lähteet uutistoimisto Reutersille. Vaatimus on 7,6. Ensi vuonna vaje on tarkoitus painaa 6,8 prosenttiin, mikä sekin ylittää hieman tukipaketin vaatimukset.

Kreikan hallituksen on määrä hyväksyä tänään ensi vuoden talousarvioluonnos. Samalla odotetaan myös päätöstä 30 000 virkamiehen siirtämisestä eläkeputkeen.

Hallituksen ponnisteluja budjettivajeen pienentämiseksi vaikeuttaa maan talouden supistuminen. Talous kutistuu kreikkalaisennusteen mukaan tänä vuonna 5,5 prosenttia ja ensi vuonnakin vielä kaksi prosenttia. Vielä heinäkuussa ennustettiin, että talous kääntyy ensi vuonna kasvuun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?