Kaksipäiväinen kissanpelastus päättyi onnellisesti - katso videolinkki - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Kaksipäiväinen kissanpelastus päättyi onnellisesti - katso videolinkki

Pienen kissan auttaminen pois betoniputkesta aiheutti kahden päivän suuroperaation Göteborgissa.

Kissan pelastaminen päättyi onnellisesti Göteborgissa.

21.9.2011 17:00

Ruotsalainen pikkukissa herätti paikallisen ICA-kaupan henkilökunnan huomion surkealla naukumisella sunnuntaina. Kissimirri oli juuttunut kaupan alla olevaan ahtaaseen, halkaisijaltaan 15-senttiseen putkeen.

Kissaa pelastamaan tulivat sekä eläinlääkärit että palomiehet – turhaan. Pelastusoperaatiota jatkettiin maanantaina, jolloin putkeen saatiin ujutettua tähystyskamera. Etsintää seurasi myös kymmenittäin ruotsalaistoimittajia.

Pelastusoperaatiossa käytettiin muun muassa koria, johon kissaa houkuteltiin ruuan palasilla.

Operaatio päättyi vallan ihanasti: putkesta nuohottiin lopulta esiin 7 – 8 viikon ikäinen likainen ja surkeannäköinen pikkukissa. Se on toimitettu hoitoon paikalliseen eläinsairaalaan.

Pelastajat arvelevat Aftonbladetille, että huipputeknisen operaation takia kyseinen kissa on nyt Göteborgin arvokkain.

Kissan yhdeksän henkeä ovat tietenkin rahassa mittaamattomia.

Katso video Aftonbladetin sivuilta.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?