Hollannin pääministeri: Tuhlaajat ulos EU:sta - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Hollannin pääministeri: Tuhlaajat ulos EU:sta

Hollantilaisministerit kirjoittavat rajua tekstiä Financial Timesissa.

8.9.2011 8:50

EU:n pitäisi valita euromaiden budjetteja valvova komissaari, jolla olisi myös valta esittää ongelmamaiden erottamista, ehdottavat Hollannin pääministeri ja valtiovarainministeri.

Mark Rutte ja Kees de Jager kirjoittavat Financial Timesissa, että budjettikurista vastaavan komissaarin pitäisi saada määrätä budjettisääntöjä rikkoville maille sanktioita, esimerkiksi jäädyttämällä niiltä EU:n rakennemäärärahat. Hän voisi myös määrätä maille uusia veroja ja säästöjä.

Komissaari saisi tarkastaa ennalta jäsenmaiden budjetit ja voisi kieltää niiden hyväksymisen. Sääntöjä rikkovilta mailta voitaisiin viedä äänioikeus ja ne voitaisiin lopulta pakottaa jättämään euroalue.

Rutten johtama vähemmistöhallitus on vaikeuksissa, sillä myös Hollannissa kasvaa tukipakettien vastustus. Hallitus tarvitsee tuekseen tukia vastustavan äärioikeistolaisen vapauspuolueen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?