Moskeijalla ammuttiin Kööpenhaminassa - yksi kuollut - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Moskeijalla ammuttiin Kööpenhaminassa - yksi kuollut

Yksi ihminen kuoli ja kaksi loukkaantui kööpenhaminalaisen moskeijan edessä tapahtuneessa ampumavälikohtauksessa tiistaina.

Tapaus sattui Vesterbron kaupunginosassa.

30.8.2011 12:16 | Päivitetty 30.8.2011 21:35

Vesterbron kaupunginosassa sijaitsevalle moskeijalle oli kerääntynyt runsaasti väkeä juhlimaan ramadan-paastokuukauden päättymistä, kun poliisi sai hälytyksen paikalle puoli kymmenen aikaan aamulla.

Ilmeisesti autolla liikkunut henkilö ampui moskeijasta poistuvia ihmisiä. Silminnäkijöiden mukaan laukauksia ammuttiin jopa 20.

Surmansa sai 24-vuotias pakistanilaistaustainen mies. Toinen haavoittuneista on 50-vuotias mies, joka vietiin sairaalaan. Hänen vammansa eivät ole hengenvaarallisia.

Lisäksi ammuskelussa haavoittui todennäköisesti vielä yksi mies, joka kuljetettiin pois paikalta henkilöautolla ennen poliisin tuloa.

- Oli epätodellista olla siinä kaiken keskellä, silminnäkijä kertoi Aftonbladetin mukaan. Alustavien arvioiden mukaan kyse oli kahden muslimiryhmittymän välienselvittelystä. Silminnäkijöiden mukaan hyökkääjä ampui useita kertoja uhriksi valitsemaansa miestä, vaikka tämä makasi jo maassa.

Kööpenhaminan ammuskelusta epäilty mies hakeutui tiistai-iltana sairaalaan. Mies oli itsekin haavoittunut ammuskelussa.

Mies pidätettiin epäiltynä osallisuudesta Kööpenhaminan ampumavälikohtaukseen. Tanskan poliisi ilmoitti pidättäneensä kaksi muuta henkilöä Kööpenhaminassa.

- On todella valitettavaa, että tämä tapahtui juuri täällä, koska tapahtumalla ei näyttäisi olevan kytköksiä uskontoomme, vaan kyseessä olivat sisäiset riidat, kommentoi moskeijassa ollut Shahzad Riaz.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?