Maailman korkeimmassa rakennuksessa asuvien pitää paastota pidempään - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Maailman korkeimmassa rakennuksessa asuvien pitää paastota pidempään

Maailman korkeimmassa rakennuksessa, Dubain Burj Khalifa -tornissa eläminen ei ole kokonaan herkkua.

Burj Khalifa näkyy taustalla, kun muslimit aloittavat ruokailun auringon laskiessa.

7.8.2011 22:01

828-metrisessä talossa elävien muslimien pitäisi paastosta pidempään viime viikolla alkaneen ramadan-kuukauden aikana kuin matalammalla maan päällä oleskelevien, toteavat uskonoppineet.

- Burj Khalifa on melkein kilometrin korkuinen, joten yläkerroksissa asuvat voivat nähdä auringon sen jälkeen, kun se on laskenut maan pinnalla, totesi uskonoppinut Ahmed Abdul Aziz al-Haddad.

Ramadanin aikana muslimien ei pidä syödä eikä juoda valoisaan aikaan.

Asukkaiden onneksi kyse on vain muutamista minuuteista. 80. kerroksen kohdalla aikaa tulee oppineiden laskujen mukaan venyttää kahdella minuutilla ja 150. kerroksen tienoilla jo kolmella.

Oppineet vetoavat siihen, että asiasta on muinaisia esimerkkejä. Saman periaatteen mukaan myös korkeilla vuorilla asuvien tulisi pitkittää paastoa.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?