Enni, Eine

Ulkomaat

Ennätyssateet murjovat Fukushimaa

Julkaistu:

Rankkasateet sekä niiden nostattamat tulvat ja maanvyöryt koettelevat itäisintä Aasiaa.
Perjantaina Japanin viranomaiset antoivat evakuointikehotuksen yhteensä yli 180 000 ihmiselle.

Suurin osa evakuoiduista asuu Niigatan alueella pääsaaren Honshun keskiosissa. Lisäksi muutamia tuhansia ihmisiä evakuoitiin tsunamin repimässä Fukushiman maakunnassa.

Viranomaiset kehottivat asukkaita hakeutumaan evakuointikeskuksiin, koska rankkasateet olivat nostattaneet tulvia alueella.

Ennätyssateet ovat piiskanneet myös Korean niemimaata.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Etelä-Koreassa ainakin 59 ihmistä on kuollut ja tuhannet menettäneet kotinsa tulvissa ja maanvyöryissä tällä viikolla.

Arvostelijoiden mukaan sadetuhoja on pahentanut vastuuton rakentaminen eritoten pääkaupungissa Soulissa.

Kaupungin eteläpuolisia rinteitä on raivattu ulkoilualueiksi ja luonnontilaisista vesireiteistä on muokattu keinojärviä, mikä on helpottanut maanvyöryjen syntymistä.

Pohjois-Koreassa rankkasateiden arvioidaan tuhonneen kymmeniätuhansia hehtaareja viljelysmaata.

Tarkkoja tietoja tuhojen laajuudesta ei eristäytyneestä maasta ole saatu.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys

    2. 2

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    3. 3

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. 6

      Miksi Jesse Puljujärvi pitää kieltään suunsa ulkopuolella pelatessaan? Suomalaisen selitys aiheutti naurunremakan

    7. 7

      Dramaattinen muutos säätilassa: Matalapaine tuo myrskypuuskat Suomen päälle

    8. 8

      Video: Taivaalta putosi jättimäisiä kivenjärkäleitä vuoren rinteelle Kutsanu-Shiranen purkauduttua Japanissa

    9. 9

      Alisa Vainio on nyt Etelä-Afrikassa – elämässä muutoksen tuulia: ”Olen saanut rohkeutta ja varmuutta tuoda itseäni esiin”

    10. 10

      Paljastuiko Nokia-puhelinten suuri salaisuus? Tällaista ei kilpailijoilla olisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    2. 2

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    3. 3

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    4. 4

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    5. 5

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    6. 6

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää hillitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    7. 7

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    8. 8

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    9. 9

      Mikko Kuustonen paljastaa ovelat keinonsa, joilla hän pääsee eroon puhelinmyyjistä – ”Toisesta olen erityisen ylpeä”

    10. 10

      5 ihan tavallista kysymystä paljastaa, kuka presidenttiehdokas olet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    8. 8

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Alaskan rannikolla erittäin voimakas maanjäristys

    2. 2

      Ismo Leikola esiintyi varhain Suomen aikaa Conan O’Brienin show’ssa – julkaisi kuvan isännältä saamastaan synttäriyllätyksestä

    3. 3

      Pikkuleijonien maailmanmestari Eetu Sopanen joutuu lopettamaan vain 21-vuotiaana – vakava vamma vaikuttaa jokapäiväiseen elämään

    4. 4

      Työpaikkasuhteen seurauksena syntynyt Mirva etsii isäänsä tv-ruudussa – juontajan epäilykset heräsivät, kun miestä ei millään löydy

    5. 5

      Toimittajayhdistys: Ylen toimittajaa vaadittiin riisuutumaan Israelin pääministerin toimistolla

    6. Näytä lisää