Norjan poliisi saa lisää rahaa terroritekojen tutkintaan - Ulkomaat - Ilta-Sanomat

Norjan poliisi saa lisää rahaa terroritekojen tutkintaan

Norjan poliisi saa lisää rahaa perjantain terrori-iskujen tutkintaan ja jälkihoitoon, oikeusministeri Knut Storberget lupasi tiistaina.

26.7.2011 17:47

Knut Storbergetin mukaan myös poliisin aseistettujen nopean toiminnan joukkojen toimintavalmiutta lisätään.

Norjan aselain mahdollisista muutoksista keskusteleminen on oikeusministeriön mukaan kuitenkin liian aikaista.

Storberget myös kiitteli poliisi, jonka toimintaa terrori-iskujen aikana on kritisoitu Norjassa.

Norjan mediassa on muun muassa hämmästelty sitä, miksi poliisilta kesti niin kauan päästä Utöyan saarelle. Poliisi pidätti Anders Behring Breivikin tunnin kuluttua hälytyksen saamisesta.

Paikallispoliisia on myös arvosteltu siitä, ettei se lähtenyt paikalle yksin vaan odotti erikoisyksikön saapumista Oslosta. Lisäksi poliisin helikopterivalvonnan yksikkö oli lomalla.

Storbergetin mukaan poliisi teki upeaa työtä.

- Olen avoin kaikille keskustelulle siitä, miten tämä olisi pitänyt hoitaa, mutta kaikelle on aikansa. Mielestäni poliisi toimi todella hyvin myös niissä asioissa, joihin on kohdistettu kritiikkiä.

 

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?