Ulkomaat

Suomalaiset eivät lähteneet Norjaan - välttivät verilöylyn

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisten oli määrä mennä Norjan Utöyan saarelle työnväenpuolueen perinteiselle kesäleirille tänä viikonloppuna.
Itävallan Weissenbachissa ensi viikolla pidettävän maailman demarinuorten kesälerin läheisyys kuitenkin piti suomalaiset poissa Norjasta.

- Olisimme mielellämme kutsuttuina tapahtumaan osallistuneet, mutta IUSYn leirin vuoksi emme siihen osallistuneet. Tietojemme mukaan kukaan meiltä ei lähtenyt Norjaan, vaan päätimme jo vuosi sitten keskittää resurssit Itävallan leiriin. Luojan kiitos, että emme lähteneet Norjaan, mutta sydämeen sattuu, kun olen seurannut Norjan tapahtumia, kertoo Sosialidemokraattiset nuoret ry:n puheenjohtaja Timo Kontio.

Hänen mukaansa Norjassa järjestetty demarinuorten kesäleiri on jokavuotinen.

- Joskus leirejä on useita vuodessa. Järjestönä olemme olleet Norjan leiririllä vuosikymmenten varrella. Norjan kesäleirille samanhenkiset kokoontuvat puhumaan maailmaa paremmaksi paikaksi. Leiri on yleensä reilun viikonlopun mittainen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Suomalaisnuoret järkyttyneinä leirille

Kontion mukaan kohti Itävaltaa lähti tänä aamuna vähän yli 30  demarinuorta Suomesta. Leiri kestää viikon.

- Nuoret ovat järkyttyneitä, mutta näitä asioita on parempi puida keskenään kuin yksin kotona.

Kontio ei itse osallistu leirille, mutta hänen tietojensa mukaan turvatoimia on kiristetty Itävallassa Norjan tapahtumien vuoksi.

- Järjestäjien toimesta on oltu yhteydessä poliisiin, mutta mitään syytä huoleen ei pitäisi olla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt