Uljas

Ulkomaat

Italian taloustilanne huolestuttaa yhä enemmän

Julkaistu:

Talousministerien lausunnot eivät rauhoittaneet markkinoita. Italian valitiovarainministeri lähti kesken huippukokouksen takaisin kotimaahansa torjumaan Kreikka-tartuntaa.
EU-maiden valtiovarainministereillä riitti tiistain ministerikokouksessa päänvaivaa, kun markkinoilta kiiri yhä huolestuttavampia uutisia velkakriisin leviämisestä euroalueen suurmaihin.

Italian ja Espanjan lainakorkojen ero Saksan korkoon – keskeinen markkinoiden epäluottamuksesta kertova mittari – keikkui tiistaina euroajan ennätysluvuissa. Samaan aikaan Euroopan pörssikurssit ja yhteisvaluutan arvo muihin valuuttoihin nähden olivat vahvassa alamäessä.

Italia ja Espanja ovat euroalueen kolmanneksi ja neljänneksi suurimmat taloudet. Niiden ajautuminen velkakriisiin olisi yhteisvaluutalle aivan toisen kokoluokan haaste kuin Kreikan, Irlannin ja Portugalin kaltaisten pienten talouksien velkaongelmat.

Euromaiden talousministerien tiistain vastaisena yönä julkistama julkilausuma, jossa ministerit vakuuttivat tekevänsä kaikkensa euroalueen vakauden eteen, ei riittänyt rauhoittamaan markkinoita.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) arvioi, että riski velkakriisin tarttumisesta Kreikasta suurempiin euromaihin on todellinen.

–Tilanne Euroopan talouden osalta on aidosti vakava. Tartuntariski on olemassa. Sen takia tarvitaan nopeasti päätöksiä siitä, miten vakautta pystytään Euroopassa vahvistamaan, Urpilainen summasi tiedotustilaisuudessaan.

Huippukokous perjantaina?

Urpilaisen kaipaamia päätöksiä voi olla luvassa jo lähipäivinä, sillä diplomaattilähteiden mukaan euromaiden johtajille alettiin tiistaina valmistella huippukokousta Brysseliin perjantaiksi.

EU-diplomaatit pitivät kokouksen järjestämistä jo varmana, mutta virallista vahvistusta kokouksen järjestämisestä ei kuitenkaan vielä tullut tiistai-iltaan mennessä.

Perjantaina on määrä julkistaa eurooppalaispankkien stressitestien tulokset, mikä saattaa osaltaan horjuttaa euroalueen vakautta.
Kriisitunnelmaa heijasti myös se, että Italian valtiovarainministeri Giulio Tremonti poistui kesken Brysselin kokouksen kotimaahansa torjumaan Kreikka-tartuntaa.

Italian ulkoministeri Franco Frattini puolestaan syytti rahoitusmarkkinoiden keinottelijoita hyökkäyksestä Italiaa kohtaan. Frattinin mukaan Italiaa ei voi rinnastaa euroalueen ongelmamaihin.

–Meillä ei ole Espanjan kiinteistökuplaa, Irlannin rahoituskuplaa tai Kreikan julkista taloutta, Frattini sanoi La Repubblica -lehdelle.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

    5. 5

      Me Naiset: Hiljattain eronnut Sanna Stellan löysi uuden miehen

    6. 6

      Uutuuskirja: Ex-liigakiekkoilija voitti jättisumman pesäpallon sopupeliskandaalissa – ja enemmänkin olisi voinut tulla

    7. 7

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    8. 8

      Oletko jo nähnyt Patrik Laineen ja tutkaparin erikoisen rituaalin? ”Siitä on tullut nyt perinne”

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Testaa! Helppo 3 liikkeen kuntotesti paljastaa, oletko siinä kunnossa, missä sinun pitäisi ikäiseksesi olla

    2. 2

      17-vuotiaan tyttöystävänsä teippaamalla murhannut tuomittiin elinkautiseen

    3. 3

      Karmiva kuva: Näin tosi-tv:n lihaskimput muokkaavat ulkonäköään – miesten suosima ovela konsti kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      TM: Näin käy, jos Audin, Seatin, Skodan tai VW:n öljyä syövän moottorin jättää korjaamatta – ja lisää vain halvinta mahdollista öljyä

    5. 5

      77-vuotias Tina Turner teki yllätyspaluun – tyylikästä naista ei ollut tunnistaa: Upea muodonmuutos

    6. 6

      Jätkäsaaren tornihotellin asiakas katsoi ikkunasta ja soitti hätäkeskukseen – poliisi löysi paikalta vain tyhjät saunatilat

    7. 7

      Seksiskandaali sakenee: Game of Thrones -kaunotar paljasti, mitä Harvey Weinstein teki hississä – matka hotellihuoneeseen katkesi

    8. 8

      Olympiavoittaja rikkoi hiljaisuuden 27 vuoden jälkeen – kertoi joutuneensa 15-vuotiaana lajilegendan raiskaamaksi

    9. 9

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    10. 10

      Mies yritti iskeä plusmalli Marjaanaa yökerhossa – ei saanut vastakaikua: lyttäsi järkyttävällä tavalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    9. 9

      Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

    10. 10

      Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    2. 2

      Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

    3. 3

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    4. 4

      Kommentti: Sote repii hallitusta – Risikon toiminta ihmetyttää, virkamiehet ovat hermoromahduksen partaalla

    5. 5

      Me Naiset: Hiljattain eronnut Sanna Stellan löysi uuden miehen

    6. Näytä lisää