Anja, Anita

Ulkomaat

Islannin raju ehdotus: tupakka reseptilääkkeeksi apteekkeihin

Julkaistu:

Islannissa keskustellaan kiivaasti, pitäisikö tupakka poistaa kokonaan kaupoista.

Tuoreen ehdotuksen mukaan tupakkaa saisi myydä vain apteekeissa ja reseptiä vastaan. Jos ihmisellä ei olisi lääkärin toteamaa riippuvuutta, hän ei saisi ostaa tupakkaa.

Asiasta kertoo englantilainen The Guardian -lehti.

Islannin entinen terveysministeri Siv Fridleifsdottir on tehnyt asiasta suunnitelman yhdessä Islannin lääketieteellisen yhdistyksen ja terveysjärjestöjen kanssa.

- Ei ole helppoa rinnastaa nikotiinia heroiiniin, ainakaan sivuvaikutusten osalta. Tarpeen ja riippuvuuden kannalta se kuitenkin on mahdollista, sanoo Islannin syöpäyhdistyksen puheenjohtaja Thorarinn Gudnason.

- Haluamme hallituksen määrittelevän savukkeet lääkkeeksi, mikä tarkoittaisi, että niiden pitäisi läpäistä samat täsmälliset testit kuin minkä tahansa muun lääkkeen.

Gudnason sanoo epäilevänsä, että tupakkatuotteet koskaan pääsisivät lääkemarkkinoille, ellei niiden tunnetuista "sivuvaikutuksista" päästäisi eroon. Hän mainitsee vaikutuksina muun muassa keuhkosyövän ja sydänkohtaukset.

Ehdotus on osa kymmenvuotista ohjelmaa, jonka tavoite on vähentää tupakointia ja rohkaista nuoria välttämään savuttelu kokonaan. Nykyisen terveysministerin erityisavustaja Anna Baldursdottir ei väheksy työryhmän ehdotusta, muttei usko sen päätyvän laiksi asti.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Pitkä ennuste julki: näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    5. 5

      Heikki Kovalaisen Catherine-vaimo julkaisi kuvan 15 vuoden takaa – tältä pariskunta näytti suhteen alkuaikoina

    6. 6

      Lauri Markkanen keräsi komean tupla-tuplan NBA:n kotidebyytissään

    7. 7

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    8. 8

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    9. 9

      Näin muutat Gmail-sähköpostin turvallisemmaksi kuin koskaan: Edes salasana ei auta urkkijaa

    10. 10

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    2. 2

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    8. 8

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Tomi Metsäketo olisi halunnut jatkaa Tähdet, tähdet -ohjelmassa – näin kanava perustelee laulajan potkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Pitkä ennuste julki: näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    5. 5

      Heikki Kovalaisen Catherine-vaimo julkaisi kuvan 15 vuoden takaa – tältä pariskunta näytti suhteen alkuaikoina

    6. Näytä lisää