Anja, Anita

Ulkomaat

Idut sittenkin ehec-epidemian lähteenä

Julkaistu:

Saksassa saatiin perjantaina viimeinkin selvyys tappavan ehec-bakteerin alkulähteestä.
Bakteeri on peräisin iduista ja suurella todennäköisyydellä samalta alasaksilaiselta luomutilalta, joka jo viikonloppuna nimettiin tartunnan pesäpaikaksi. Kuluttajansuojaviranomaisten mukaan bakteereita on löydetty tilan papuitupakkauksista.

Epidemian arvellaan saaneen alkunsa toukokuun alussa, koska ensimmäiset ihmiset sairastuivat toukokuun toisella viikolla.

Bakteeritartunnan syynä on voinut olla esimerkiksi huono hygienia tai saastuneet siemenet.

–Tämä on hyvä uutinen kuluttajille, koska asiaan on nyt saatu lisää selvyyttä, sanoi terveysministeri Daniel Bahr.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Bakteeritartunnan uhrien määrä kohosi perjantaina jo yli 30:n, kun 75-vuotias saksalaisnainen menehtyi. Yhtä lukuun ottamatta kaikki uhrit ovat kuolleet Saksassa. Ainut poikkeus on Ruotsissa kuollut nainen, joka hänkin oli matkustellut Saksassa.

Tautiin on sairastunut liki 3000 ihmistä Saksassa. Tartunta on ehtinyt levitä ainakin 14 muuhun maahan. Lähes kaikki sairastuneet ovat matkustelleet Saksassa.

Vihannekset pääsivät pannasta

Saksan hallitus kumosi perjantaina varoituksen raakojen tomaattien, salaatin ja kurkkujen syömisestä. Saksaa on arvosteltu ankarasti vihannesten nimeämisestä tautipesiksi ennen kuin asiasta oli varmuutta. Tieto romahdutti varsinkin espanjalaisten vihannesviljelijöiden viennin täysin, sillä kohun ensivaiheessa syntipukkina olivat espanjalaiset kurkut.

EU on luvannut vihannesviljelijöille korvauksia 210 miljoonaa euroa, mikä ei viljelijöiden mukaan riitä mihinkään.

Saksalaiset vihannesfarmarit saivat perjantaina vähäistä lohtua, kun Venäjä lupasi poistaa saksalaisvihannesten tuontikiellon. Tosin heti ei ollut selvää, koska kielto poistetaan.

Terveysministeri Bahrin mukaan Saksan vihannespanna oli paikallaan niin kauan kuin taudin lähteestä ei ollut selvyyttä.

–Kansanterveys on aina etusijalla, Bahr vakuutteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    5. 5

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    6. 6

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    7. 7

      Saunatonttu syttyi palamaan Tampereella – oli asunut kiukaalla jo pitkään

    8. 8

      Naiset antavat 7 vinkkiä, miten pitkän seksittömän kauden voi katkaista

    9. 9

      Yli sata suomalaista näyttelijää kertoo tulleensa ahdistelluksi: Kourintaa ja rivoja ehdotuksia kesken työn

    10. 10

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    2. 2

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    3. 3

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    4. 4

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Tallinnan satamassa on paikka, joka on varkaiden suosiossa – näissä kohteissa suomalainen tulee todennäköisimmin putsatuksi

    7. 7

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    8. 8

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    9. 9

      Veitsihyökkäys Münchenin keskustassa, useita loukkaantunut – poliisi otti epäillyn kiinni

    10. 10

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    6. 6

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    7. 7

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    8. 8

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    9. 9

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    10. 10

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    2. 2

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    3. 3

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    4. 4

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    5. 5

      Lewis Hamilton paalupaikalle Yhdysvalloissa! Räikkönen hävisi Ricciardolle identtisellä kierrosajalla

    6. Näytä lisää